Jäsenkorjauksen historia maailmalla

Vanha kuin ihmiskunta itse

Niin kauan kun ihmiskunta on ollut olemassa on jäsenkorjausta käytetty erilaisten tuki- ja liikuntaelinten sairauksien hoitoon, kuten myös erilaisissa selkärangan ongelmissa. Tämän fyysisen hoidon muinainen luonne yltää siis tallentamattomaan esihistorian hämärään. Jäsenkorjaus on kehittynyt ajan saatossa rinnakkain laajalti monissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa ja sitä on harjoitettu mm.Indonesiassa, Hawaijilla, Japanissa, Kiinassa, intiassa, Keski-Aasiassa, Meksikossa, Nepalissa, Venäjällä, Norjassa sekä tietenkin Suomessa.

Jäsenkorjaukseen liittyvä suullinen ja käytännöllinen perimätieto on siis myös tuhansia vuosia vanhaa ja ensimmäiset kirjalliset merkinnätkin voidaan jäljittää niin pitkälle kuin Hippokrateksen aikaan 460-355 ekr. ”Lääketieteen isänä” tunnettu antiikin kreikkalainen lääkäri Hippokrates katsotaan ainakin virallisen länsimaisen lääketieteen piirissä hänen jälkeensä jättämän aineiston perusteella olevan ensimmäinen joka selitti sairaudet luonnollisilla syillä, eikä esimerkiksi jumalten ja henkien aiheuttamina.

Myös lääketieteen myöhemmässä historiallisessa kehityksessä on monia viittauksia kansan parissa harjoitetun fyysisen hoitomenetelmän käytäntöihin. Avicenna (980-1037 CE) Baghdadista (tunnetaan myös ”lääkärien lääkäreinä”) kuvaili Hippokrates-tekniikoita lääketieteellisessä kirjassaan ”The Book of Healing”. Tämän kirjan latinankielinen käännös julkaistiin Euroopassa jolloin se vaikutti tutkijoihin, kuten Leonardo Da Vinciin, ja täten länsimaisen lääketieteen syntymiseen keskiajan lopulla.

Hippokratesin käyttämät jäsenkorjauksen menetelmät ilmestyivät uudelleen kirjoituksiin 1600-luvulla (Guido Guidin ja Ambrose Pare). Vuonna 1580 Pare, kuuluisa ranskalainen sotakirurgi, neuvoi käyttämään selkärangan manipulaatiota hoidettaessa erilaisia selkärangan ryhtivirheitä. Vuonna 1656 Friar Thomas kirjassaan “The Complete Bone Setter” kuvasi raajoihin kohdistuvaa jäsenkorjausta ja vuonna 1674 Johannes Scultetus sisällytti Hippokratesin manipulaatiomenetelmiä kirjaansa “The Surgeon’s Storehouse”

Näyttää siltä että 1800-luvulla lääkärit ja kirurgit yleisesti luopuivat selkärangan manipulatiivisestä käsittelystä ja suhtautuminen siihen muuttui. Syy tähän asennemuutokseen ei ole täysin selvää, mutta osaltaan on saattanut vaikuttaa lääkäreiden harjoittamien tekniikoiden umpimähkäisyys ja käden otteisiin liittyen tekijöiden lahjattomuus, jolloin käsittely koettiin turhaksi ja tehottomaksi. Ajassa vaivanneen tuberkuloosin heikentämään selkärankaan liittyvät käsittelyn vaarat myös tunnistettiin mikä on saattanut vaikuttaa lääkäreiden asenteisiin ja suhtautumiseen jäsenkorjaukseen erityisesti selkärangan käsittelyn osalta.

Näin jäsenkorjaus siirtyi uudelleen kylän parantajien hallinnoimaksi eri puolilla Eurooppaa ja Aasiaa. Epäilemättä nämä lukuisat jo unohduksiin jääneet sekä noitavainojen harventamat parantajat olivat sukupolvsta toiseen siirtäneet jäsenkorjauksen perinnetietoa ja parannustaitoa jo muinaisista ajoista, kauan ennen kuin se lääketieteen piirissä virallisesti tunnistettiin, mutta nyt he olivat paljon näkyvämmässä asemassa yhteiskunnassa.

Hippokrates ja hänen tekniikkansa

Hippokrates jätti jälkeensä paljon merkintöjä ja ohjeita koskien sairauksien havainnointia ja niiden hoitoa. Potilaiden hoidossa Hippokrates suositteli sellaisia yksinkertaisia keinoja kuten lepo, auringonvalo, liikunta ja oikea ruokavalio. Hän myös pyrki hoitamaan potilasta aina kokonaisuutena ja vältti ylimääräistä lääkevalmisteiden käyttöä.

 

Kirjoituksissaan “On the Articulations” (400 ekr.) Hippokrates kuvaa hyvin yksityiskohtaisella tavalla erilaisia menetelmiä, joilla kehon eri nivelten sijoiltaanmenot ja virheasennot korjataan.

Luiden ja nivelten vammat olivatkin tuolloin usein hoidon kohteena. Sijoiltaan menojen ja murtumien hoidossa saavutettiin myös hyviä tuloksia. Hoidossa käytettiin usein apuna erilaisia apuvälineitä kuten vipuja ja lastoituksia. Kuvaukset vaihtelevat siis hienovaraisesta nilkan synnynnäisen asentovirheen korjaamisesta enemmän voimaa vaativaan olkapään sekä voiman lisäksi myös apuvoimaa ja apuvälineitä vaativan lonkan sijoiltaanmenon korjaamiseen.

Ottaen huomioon sen kuinka puutteellista anatomian tietämys vielä tuohon aikaan oli teki Hippokrates hämmästyttävän tarkkoja diagnooseja sekä kehitti arvokkaita ja taitavia menetelmiä nivelten käsittelemiseksi. Monet hänen menetelmistään raajojen dislokaation korjaamiseksi ovat samoja tai samankaltaisia kuin nykyisinkin käytetyt menetelmät myös virallisen terveydenhuollon piirissä. Opitulla havainnoinnilla ja kliinisellä taidolla tutki Hippokrates niveliä tavalla joka kompensoi hänen epätäydellistä ymmärrystä varsinaisesta anatomiasta. Hän myös tunnisti selvästi subluksaation ja dislokaation välisen eron ja kirjoituksissaan toi esille sen, että nivelten osittaiset sijoiltaanmenot (subluksaatio) saattoivat tapahtua hyvinkin eriasteisesti.

“Dislokaation voi tunnistaa seuraavista oireista”, kirjoittaa hän Articulations-tutkielmassaan.”Koska ihmisen ruumiin osat ovat suhteessa toisiinsa, kuten kädet ja jalat, niiden nivelien ääntä olisi aina verrattava toiseen äänettömään, sekä toisin päin, eikä verrata niitä muiden ihmisten niveliin (yhden ihmisen nivelet ovat näkyvämpiä kuin toisen), vaan tarkastella potilasta ja varmistua onko nivelen ääni suhteessa toiseen poikkeava.”.

Hippokraten ohjeet nilkan synnynnäisen asentovirheen korjaamiseksi:
“Siksi eräät näistä synnynnäisistä virheasennoista, joskin vähäisessä määrin, voidaan korjata luonnolliseen tilaansa, ja erityisesti tämä koskee nilkkaniveltä. Suurin osa synnynnäisestä kampurajalasta on korjattavissa, paitsi ellei asentovirhe ole kovin merkittävä, tai se ei ole kiinnittynyt asentovirheeseen kovin nuorena. Parasta siksi, on hoitaa tällaiset tapaukset mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen kuin jalan luiden liikerajoitus on kovin suuri, ja ennenkuin sääreen ehtii syntyä lihasmassan hävikkiä. On olemassa useampia kuin yhdenlaisia kampurajalkoja, joista suurin osa ei ole täydellisesti sijoiltaan, mutta on huonontunut liitettyen raajan tavanomaiseen pitämiseen tietyssä asennossa. Hoitoa tehtäessä on kiinnitettävä huomiota seuraaviin seikkoihin: painetaan nilkasta sääriluuta ja oikastaan se pois sisäkierrosta, tehdään vastapainetta kantaluulle suunnaten liike ulospäin niin että se saadaan linjaansa, jotta virheasennossa olevat jalkapöydän luut menevät kohdilleen keskellä ja sivulla; ja ote varpaista, mukaanlukien isovarvas, kierretään sisäänpäin ja pidetään niin; osat varmistetaan paikoilleen tuella, pihkalla ja pehmeillä nahkasiteillä…..”

http://classics.mit.edu/Hippocrates/artic.html