Krooninen polvikipu on pitkäaikainen kipu, turvotus tai arkuus toisessa tai molemmissa polvissa. Tilapäinen polvikipu eroaa kroonisesta polvikipusta. Monilla ihmisillä voi olla väliaikaista polvikipua vamman tai onnettomuuden seurauksena, mutta krooninen polvikipu häviää harvoin ilman hoitoa eikä sen syntyyn välttämättä löydy yhtä selittävää syytä.

Monet fyysiset tekijät ja sairaudet voivat aiheuttaa kroonista polvikipua tai edesauttaa kivun kehittymistä. Näitä ovat esimerkiksi:

– ikä, ylipaino

– ylirasitus

– jänteiden ja limapussin tulehdukset (bursiitti)

– ruston ja nivelkierukan vauriot ja repeämät

– nivelreuma

– infektiot

– kasvaimet

– kihti

– Bakerin kysta

– polvilumpion dislokaatiot

– nivelsiteiden repeämät

– nivelrikko

– polven rakenteeseen kohdistuvat vammat sekä muualle tukirankaat kehittyvät muutokset esimerkiksi loukkaantumisten yhteydessä

Vanhat vammat ja loukkaantumiset kroonisten ongelmien taustalla

Polven nivelvammat syntyvät usein fyysisen työn, liikunnan ja kaatumisten yhteydessä sekä erityisesti kontaktilajeissa, kuten jääkiekossa, jalkapallossa tai salibandyssä. Nämä vammat johtavat usein tulehdustilaan nivelessä, joka pitkittyessään altistaa nivelrikolle.

Kierukan ja eturistisiteen repeämät, nivelsiteiden venähdykset ja rustovauriot ovat tavallisimpia trauman yhteydessä syntyviä polvivaivoja. Lievä polven sivusidevamma tuntuu usein pelkkänä kipuna, mutta vakavampaan polven sivusidevammaan voi liittyä myös polven epävakauden tunne.

Kun trauman yhteydessä syntyneet repeämät ja kudosvauriot ovat parantuneet mutta polvi edelleen rasituksen yhteydessä turpoaa ja on kipeä on polveen kehittynyt pitkittynyt toiminnallinen ongelma.

Loukkaantumisen ja sääreen kohdistuneen iskun tai vääntöliikkeen seurauksena voi pohjeluu siirtyä pois paikoiltaan eli luksoitua. Pohjeluun yläpää niveltyy sääriluun yläpäähän sääri-pohjeluunivelellä ja osaksi tästä syystä voi myös sääriluun asento suhteessa reisiluuhun muuttua niin, että polvesta tulee epävakaa. Polvinivelen liikerata ja toiminta voi huomattavissa määrin muuttua ja häiriintyä, kun reisiluusta pohjeluun yläosaan kiinnittyvän polven ulomman sivusiteen tuki pettää. Sivusiteet estävät polven sivuttaisliikettä polven ollessa täydessä ojennuksessa, koska tällöin sivusiteet kiristyvät. Ne lukitsevat polven seistessä ja estävät ylitaivutuksen (hyperekstension).

Pohjeluun sijoiltaanmenon tunnusmerkkejä:

– Naksahdus kiertoliikkeessä

– oireet: polven ja nilkan epävakaus

– jatkuva naksahtelu, naksuminen

– polven turvotus

– pohkeen turvotus

– bursiitti (=jänteen limapussin tulehdus)

– pohkeen ulkosyrjän kipu

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2564106/

https://link.springer.com/article/10.1007/s10195-010-0117-8

Polvinivelen rakenteellisen toiminnan muutoksen myötä vääristyy kuormitus polven sidekudoksiin, nivelkierukkaan ja nivelrustoon kuluttaen niitä. Jatkuva tulehdustila nivelkapselissa aiheuttaa kipua ja lisää kudosnesteen virtausnopeutta altistaen polvea nivelrikon kehittymiselle.

Tyypilliset polven toimintaan vaikuttavat sääri-pohjeluunivelen sijoiltaanmenot: A) etu-sivusuuntainen dislokaatio B) taka-keskisuuntainen dislokaatio C) yläsuuntainen dislokaatio.

Pohjeluu (lat. fibula) niveltyy yläosastaan sääriluuhun (lat. tibia) ja alaosastaan nilkan telaluuhun. Pohjeluun tehtävä on tukea polven kiertoliikettä, joten sillä on tärkeä rooli polven normaalin liikeradan ja toiminnan kannalta. Pohjeluun dislokaatiossa sääriluun kiertoliike suhteessa reisiluuhun (=tibian lateraalinen rotaatio tai femurin mediaalinen rotaatio) voi aiheuttaa kipua polvinivelen alueella ja mm. IT-jänteen hankausongelmaa.

Pohjeluun sijoiltaanmeno eli luksaatio ja dislokaatio ovat huonosti ymmärrettyjä ongelmia, vaikka ne ovat verrattain yleinen vaiva ja usein nivelrikkoon johtavien polven toiminnallisen häiriöiden, kuten hyperextension taustalla.

Polven vakaus on riippuvainen luuston asennosta

Suurivoimaiset traumat kuten autokolarit ja toistuvat iskut ristiluun (sacrumin) alueelle kaaduttaessa esimerkiksi laskettelurinteessä tai kamppailulajeissa voivat muokata kolmen luun (2 lonkkaluuta ja ristiluu) ja kolmen nivelen (si-nivelet ja häpyliitos) muodostamaa lantiokoria. Ristiluuhun kohdistuvan iskun seurauksena voivat molemmat lonkkaluut (+si-nivelet) esimerkiksi kiertyä taaksepäin ristiluun päälle lukiten lantiokorin niin pahoin, että se vääristää ristiluun asennon ja liikkuvuuden. Lantion kallistuskulma voi näin muuttua pysyvästi taaksepäin. Myös vanhat traumat ja kaatumiset ja lapsuudessa tai nuoruudessa voivat kehittää alaraajoihin hitaasti kehittyvän toiminnallisen häiriön. Lantiokori voi niveltensä kautta olla vääntynyt ja lukittunut moneen suuntaan huomattavankin ”linkkuun” vaikeuttaen kävelyä. Lonkkaluiden väärä asento vääristää myös lonkkanivelen kulman ja liikeradan sekä reisiluun tulokulman sääriluuhun nähden. Polven rakenne kuormittuu polviniveleen kehittyvän virheasennon (varus ja vargus) seurauksena.

Nämä asennot kuluttavat nivelrustoa toispuoleisesti ja myös venyttävät nivelkapselia ja sidekudoksia altistaen polviniveltä tulehduksille ja kalkkeutumiselle (uudisluu).

Röntgenkuva: Scientific Figure on ResearchGate. Available from: https://www.researchgate.net/figure/A-C-Standing-AP-knee-radiographs-show-A-normal-B-varus-and-C-valgus-femorotibial_fig1_42834481

Polveen vaikuttaa myös sitä liikuttavien lihasten ja jänteiden voima

Lonkkaluun SIAS (=suoliluun etuyläkärki) ja istuinkyhmy ovat tärkeitä jalkojen suurten lihasten kiinnityskohtia. Lantiokorin ja lonkkaluiden kallistuskulman muuttuminen vaikuttaa näiden lihasten lähtökohdan (origo) ja kiinnityskohdan (insertio) väliseen suhteeseen. Tämä synnyttää mekaanista kiristystä jalkojen lihaksiin ja luustoon sekä vääristää lihasten toimintakulmaa ja kiristää kalvorakenteita. Myös lihasten lepopituus voi vääristyä.

Erityisesti polven toimintaan ja liikerataan vaikuttavat kahden nivelen ylittävät lantikorista (SIAS ja häntäluu) kiinnittyvät lihakset ja lihaskalvoketjut:

1. Leveä peitinkalvo ja leveän peitinkalvon jännittäjälihas (iliotibial band+tensor fasciae latae)

= iliotibiaalinen juoste

2. Räätälinlihas (sartorius)

3. Posterioidinen spiraalilinja

= ristiluu-istuinkyhmyside+istuinkyhmy+kaksipäinen reisilihas+pohjeluun yläpää+pitkä-pohjeluulihas (Sacrotuberal ligament+Biceps femor+Peroneus longus)

Posterioidisen spiraalilinjan toiminta voi huomattavasti häiriintyä SI-nivelten, ristiluun ja häntäluun traumojen, lonkkaluun ja istuinkyhmyn asennon muuttumisen seurauksena sekä pohjeluun luksaatiossa. Kaksipäisen reisilihaksen funktio on polven koukistus ja uloskierto sekä lonkan extensio, joten sen toiminnalla on suuri vaikutus polveen.

Polvinivelen ahtautuminen ja polvinivelen taipuminen yli (=hyperextensio)

Lantiokorin asento ja kallistuskulma vaikuttaa siis polven asentoon ja toimintaan sekä reisiluun kallistuskulman kautta että lonkkaluusta lähtevän lihas-jänneketjun kautta.

Lantion lukittuessa kallistuneeseen asentoon neutraalista/normaalista asennosta taaksepäin (posterioidinen tiltti) muuttuu koko lantion linjaus. Lonkkanivelessä ilmenee tavallista suurempi koukistus/kierto ja lantio työntyy eteenpäin.

Tämä johtaa reisiluun väärään tulokulmaan suhteessa sääriluuhun synnyttäen polvinivelen ahtautumisen ja ylitaivutuksen (hyperextensio/genu recurvatum).

Kuvassa katkoviivalla merkattu kaksipäisen reisilihaksen (biceps femori) liikerata istuinkyhmystä pohjeluuhun a) polven yliojennus b) polven normaali asento. Kuvassa a pohjeluu on myös noussut reisilihaksen lisääntyneen kiristyksen vuoksi.

Polvinivelen ylitaivutus aiheuttaa polven rakenteiden suuren kuormittumisen ja häiriötä nivelen aineenvaihdunnassa. Oireet paikallistuvat tavallisesti polvilumpion (patellan) alapuolelle, polven nivelväliin ja polven takaosaan. Yliojennus kiristää takareiden lihaksia ja venyttää ja löystyttää nivelkapselin takaosaa sekä polven takaosan sidekudoksia.

Polvinivelen tulehdus – nivelrikko

Polvinivel (tibiofemoraalinivel) on kehon suurin nivel ja se sijaitsee reisiluun ja sääriluun välissä. Polven muut luiset rakenteet ovat polvilumpio (patella) ja pohjeluu. Nivel saa tukensa nivelkapselista, -kierukoista, -siteistä sekä jänteistä. Polvi on sarana- sekä liukunivel ja kantavana nivelenä suuren rasituksen kohteena.

Polvessa on neljä päänivelsidettä: ulompi ja sisempi sivuside (LCL, MCL) sekä etu- ja takaristisiteet (ACL, PCL). Polven eturistisiteen repeämät ovat tavallisin nivelsidevamma.

Polviniveleen ja sen kudoksiin voi vammojen lisäksi kohdistua monenlaista muutakin stressiä luuston virheasentojen ja lihasten ja jänteiden poikkeavan liikeradan ja voimanjakautumisen kautta. Tämä polven rakenteiden virheellinen kuormitus voi ylläpitää tulehdusta polvessa ja kudosnesteen suurta virtausnopeutta, minkä uskotaankin olevan syynä nivelrikon kehittymiselle.

Limapussit (bursat) ovat nesteen täyttämiä pieniä pusseja. Ne vähentävät nivelissä lihasten, jänteiden tai luiden välistä hankausta ja tasaavat rasitusta. Virheelliset polven jänteiden liikeradat voivat saada limapussit ärtymään ja tulehtumaan (bursiitti). Tulehtuneet polven bursat voivat täyttyä ylimääräisellä nesteellä aiheuttaen turvotusta tai vettä polvissa.

Tulehtunut nivel on tyypillisesti turvonnut, joskus punoittava ja kuumottava, ja siinä on liikearkuutta ja jäykkyyttä etenkin aamuisin. Kun nivelen nestemäärä lisääntyy, se estää nivelen normaalin liikuttamisen. Hoitamattomana niveltulehdus voi tuhota rustoisen nivelpinnan ja alkaa syödä alla olevaa luuta, johtaen lopulta nivelten pysyvään jäykistymiseen ja virheasentoihin.

Nivelrusto ja sen aineenvaihdunta

Nivelruston tehtävänä on toimia nivelessä iskunvaimentimena ja tarjota lähes kitkaton pinta luiden liikkeelle. Pääpiirteissään nivelruston sisäistä toimintaa määrittävät kolme rakenneainesta. Kudosnesteen paine huolehtii kudoksen jäykkyydestä nopeassa ruston kuormituksessa kuten hyppimisessä, samalla kun säikeinen kollageeniverkko rajoittaa kudoksen muodonmuutoksia. Pitkittyneessä kuormituksessa kuten seisoessa neste taas virtaa kudoksesta ulos. Tällöin negatiivisesti varautuneet proteoglykaani-proteiinit vastaavat ruston jäykkyydestä.

Solujen ympärilleen tuottama soluväliaine koostuu pitkäsäikeisistä proteiineista, kuten kollageenista, ja runsaasti sokerirakenteita sisältävistä proteoglykaaneista. Proteoglykaanit muodostavat hyvin moninaisen makromolekyyliperheen, jonka jäseniä esiintyy paitsi soluväliaineessa myös solukalvoilla ja solunsisäisissä tiloissa. Ne sisältävät runsaasti sulfatoituja sokeriketjuja, tunnetuin proteoglykaani on rustokudoksen aggrekaani, johon liittyy 100-200 glykosaminoglykaaniketjuja (sulfatoituja sokeriketjuja) ja lisäksi noin sata oligosakkaridia.

Aggrekaanilla ja kollageeneilla on tärkeä tehtävä ruston toiminnassa, sillä aggrekaanin negatiiviset varaukset sitovat runsaasti Na+-ioneja ja sitä kautta vettä rustokudokseen. Kun rustoon kohdistuu painetta, aggrekaanien sitoma vesi puristuu ulos kudoksesta tasoittaen luuhun kohdistuvia voimia.

Kun paine poistuu rustosta, vesi palaa takaisin rustoon, sillä aggrekaanit eivät pääse poistumaan rustokudoksesta kollageenien muodostaman verkoston sitoessa ne paikoilleen. Aggrekaanien diffuusiota rustosta estää myös niiden sitoutuminen hyaluronaani-ketjuun (aiempi nimi hyaluronihappo).

Ruston kiinteiden ainesosien hajoaminen edesauttaa nivelnesteen karkaamista rustosta heikentäen sen jäykkyyttä pitkittyneessä kuormituksessa. Nivelrusto rappeutuu etenkin vaurioituneilla alueilla kudosnesteen suuren virtausnopeuden vuoksi. Nesteen virtauksen muuttumisen on huomattukin heijastavan monien muutosten summaa nivelrikossa. Permeabiliteetin eli läpäisevyyden muuttuminen vaikuttaa olevan ensimmäinen ruston toiminnallinen muutos ennustettaessa nivelrikon alkamista.

Kollageeniverkon rapistuminen vaikuttaa ruston kykyyn kestää iskuja, jolloin rusto on alttiimpi lisävaurioille. Kollageeniverkon rakenteen muutoksella on siis suuri merkitys ruston toimintaan ja se vaikuttaa ruston jäykkyyteen enemmän kuin itse kollageenin määrä.

Nivelrikko ja aseptinen nekroosi

Nivelrikko on etenevä nivelsairaus, jossa nivelen rustopinta alkaa rapautua ja uutta luuta kasvaa ruston viereen ja sen alle. Ulospäin tästä näkyvät kovat, luiset nivelet, jotka ovatkin yksi tapa tunnistaa nivelrikko. Ihmiset, joilla on nivelrikko, oireilevat usein kylmässä. Se johtuu uudisluusta ja luupiikeistä, joiden päällä ei ole samoja suoja-rakenteita kuin terveellä luulla. Kipua voi seurata pienestäkin kolhusta, koska luun kalvo on arka.

Nivelrikkoon johtavana tekijänä voidaan ajatella nivelruston kulumisen lisäksi luun päissä tapahtuvat aineenvaihdunnalliset muutokset kuten aseptinen nekroosi.

Mikä on aseptinen nekroosi eli AVN?

Avaskulaarinen (=verisuoniton) tai aseptinen nekroosi (nivelen stressi/kuolio), jota kutsutaan myös osteonekroosiksi tai ”luun infarktiksi”, on kuolio luun kudoksessa, joka johtuu paikallisesta verenkierron häiriöstä. Aluksi se voi olla täysin oireeton, mutta vähitellen nivelkivut yleensä kehittyvät ja se saattaa rajoittaa liikuntakykyä. Komplikaationa voi olla luun romahdus lähellä nivelen pintaa. Yleisin osteonekroosille altistuva luu on reisiluun pää ja siksi osteonekroosilla on suuri rooli polven nivelrikon kehittymiselle ja luumuutoksille nivelissä.

Tärkeimmät aseptisen nekroosin riskitekijät ovat nivelten sijoiltaan meno, luunmurtuma, pitkäaikainen kortisonihoito/steroidilääkkeiden käyttö, tupakointi ja alkoholin käyttö.

Nivelrikko voidaan tätä nykyä laskea kansantaudiksi Suomessa. Yleisimpänä nivelsairautena siitä aiheutuu yhteiskunnalle suuria kustannuksia erityisesti iäkkäiden ihmisten liikuntakyvyttömyyden vuoksi. Myös nuorille ihmisille voi kehittyä nivelrikko esimerkiksi polven ja nivelruston vamman seurauksena. Nivelrikon ehkäisemiseksi ja/tai etenemisen hidastamiseksi tai pysäyttämiseksi olisikin tärkeä korjata nivelrikkoon johtavia syitä ennen suurempien vaurioiden ilmaantumista nivelessä.

Nivelrikkodiagnoosi vahvistetaan yleensä vasta peruuttamattomien oireiden, kuten nivelkivun ja -jäykkyyden alkamisen jälkeen.

Manuaalisilla jäsenkorjauksen hoitotekniikoilla on mahdollista korjata erilaisia polveen kipua tuottavia ongelmia sekä mahdollisesti pysäyttää etenevä nivelrikko. Teho perustuu luun/luiden ja nivelten linjauksen ja asennon korjaamiseen luun ja nivelten stressin lievittämiseksi.

Olkalisäkkeen alainen kipuoireyhtymä – mistä on käytetty myös nimitystä ahdas olkapää tai olkapään pinneoire (impingement syndrooma), on olkakivun yleisin muoto.

Ahdas olkapää johtuu yleisimmin nivelen yläpuolella sijaitsevan olkalisäkkeen (acromion) aiheuttamasta hankauksesta olkavartta nostavaan ylemmän lapalihaksen (supraspinatus) jänteeseen. Tällöin kättä ylös nostava ja olkapäätä olkanivelmaljaan päin vetävä supraspinatus-lihas, lihaksen jänne sekä jännettä luun hankaukselta suojaava limapussi eivät kättä ylöspäin nostettaessa mahdu liukumaan urassaan (subacromiaalitila), vaan ne puristuvat yläpuolella olevia luisia rakenteita vasten. Ensimmäinen kivulias oire voikin olla olkalisäkkeen alaisen limapussin tulehdus (bursiitti). Ahtauden pitkittyessä alkaa myös supraspinatus-jänne hankautua ja tulehtua minkä myötä tilanne voi kroonistua.

Useimmissa tapauksissa ahdas olkanivel -ongelma kehittyy itsekseen spontaanisti, mutta oireilun taustalla saattaa olla myös lieviä tapaturmia menneisyydessä. Esimerkiksi kaatuminen olkapäälle tai peleissä kohdistuneet iskut olkapään ja solisluun alueelle voivat iskukohdan lisäksi vaikuttaa koko hartiarenkaan toimintaan muuttaen sen toimintamekanismia.

Tyypillisiä oireita ahdas olkapää -syndroomassa ovat nostokivut olkavartta sivulle nostettaessa ja kivut kiertoliikkeissä. Käsi voi kivun vuoksi olla selvästi liikerajoitteinen sivukautta ylös nostettaessa mutta sen voi ehkä viedä kivutta alakautta selän taakse. Olkakipu voi myös häiritä yöunta, eikä kipeän olkapään puolella kyljellään nukkuminen onnistu lainkaan.

Lapaluun toiminnalliset virheasennot

Lavan asennolla ja toiminnalla on keskeinen merkitys olkanivelen liikeradan koordinoijana ja laajentajana. Senpä vuoksi, kun ahdas olkanivel -syndrooman oireet kehittyvät itsekseen ilman loukkaantumista, onkin taustalla yleensä syynä lapa ja sen toiminnallinen virheasento.

Lapaluun virheasento voi olla staattinen, jolloin lapa on koko ajan lukittuneena virheasentoon. Virheasento voi myös esimerkiksi AC-nivelen lukkotilan vuoksi olla dynaaminen, jolloin kättä eteenpäin nostettaessa voi lavan asento muuttua epänormaaliksi niin, että sen alaosa alkaa törröttämään ulospäin (=siirottamaan).

Vaikka lapaluuhun kiinnittyykin paljon lihaksia (siihen kiinnittyy tai siitä lähtee 17 lihasta), ei lihasten toiminta ja niiden välinen dynamiikka ole suinkaan ainoa lapaluun asentoon ja sen liikkuvuuteen vaikuttava tekijä. Myös lavan alla olevien kylkiluiden asento sekä lapaluuhun niveltyvä solisluu AC- nivelen ja SC-nivelen välityksellä vaikuttavat lapaluun ja sitä kautta myös olkanivelen toimintaan.

Lapaluu on kolmiomainen, paikoin hyvinkin ohut luu ja muiden kehon litteiden luiden ohella sisältää se punaista luuydintä, joka tuottaa verisoluja, kantasoluja ja imusoluja. Punainen luuydin myös poistaa vanhoja verisoluja verenkierrosta. Aikuisilla punainen luuydin rajoittuu enimmäkseen pääkallon, lantion, selkärangan, kylkiluiden, rintalastan, lapaluiden ja pitkien luiden suurten nivelten, kuten olkanivelten ja lonkkanivelten alueelle. Lapaluussa, kuten muuallakin luustossa on siis hyvin vilkas aineenvaihdunta.

Lapaluut kelluvat selän puolen rintakehällä ja niitä pitävät paikoillaan AC-nivel, nivelsiteet, lihakset, sidekudokset ja kalvot. Vapaasti liikkuessaan lavat liukuvat kylkiluiden päällä, mutta koska lapaluut ovat kiinnittyneet sisäyläreunastaan ja etu- ja sisäalareunastaan lihaksilla (mm. sahalihas) ja kalvoilla kylkiluihin vaikuttaa kylkiluiden asento ja liikkuvuus suuresti myös lapaluiden asentoon ja liikkuvuuteen. Rintarangan ylikyfoosi ja skolioosi esimerkiksi kiertävät kylkiluita taaksepäin työntäen lavat staattiseen virheasentoon.


Oikean suoliluun kiertyessä sisään ja taaksepäin vetää se mukanaan selän lihasten välityksellä (mm. longissimus thoracic muscle, iliocostalis lumborum muscle) myös oikean puolen kylkiluut. Noin 8. kylkiluun kohdalla kiertää selkäranka (skolioosi) eli tekee ”korjausliikkeen”, minkä seurauksena siitä ylöspäin kiertyvät vasemman puolen kylkiluut enemmän taakse. Kylkiluut työntävät näin vasemman lapaluun staattiseen virheasentoon.

Huonot työasennot ja ”hartiat korvissa” eli jatkuva stressaaminen, jännittäminen ja olkapäiden ylhäällä pitäminen nostaa myös 2. ja 3. kylkiluita ylöspäin niin, että kylkiluunpään nivelet saattavat jumittua ja rustottua nostaen ko. kylkiluut pysyvästi väärään asentoon. Tämä vaikeuttaa entisestään lavan liikkuvuutta.

Liikkeen puutteesta ja kiristyksestä johtuen häiriintyy myös lavan sisäyläreunasta kylkiluihin kiinnittyvien kalvojen aineenvaihdunta. Nekin voivat alkaa kalkkeutua johtaen eriasteisiin sidekudoksen muutoksiin. Pitkän ajan kuluessa voi kehittyä ns. ”omovertebral connection” jossa ylimääräinen kuitumainen, rustoinen tai luinen yhteys ulottuu lapaluun sisäyläreunasta kaularankaan tai rintarangan yläosaan T1-T3 -alueelle.

http://www.neurologyindia.com/article.asp?issn=0028-3886;year=2016;volume=64;issue=5;spage=984;epage=987;aulast=Solanki

Myös kiristävät rintalihakset esimerkiksi saliharjoittelun seurauksena lukitsee lapoja ja ahtauttaa olkaniveliä. Paljon treenaavien olkapäät ovatkin usein eteenpäin kiertyneinä kireiden rintalihaksien vuoksi. Joissain tapauksissa voi lapaluun alle kasvaa myös luinen tuumori (osteokondrooma) tai venyvää sidekudosta sisältävä tuumori (elastofibrooma). Nämä voivat myös aiheuttaa lavan virheasennon nostamalla lapaluuta irti rintakehästä.

Lapaluun virheasento ahtauttaa olkapäätä ja vääristää käsivarren liikerataa

Lapaluun asennolla ja sen toiminnalla on siis ratkaiseva rooli ahdas olkapää -syndrooman synnyssä. Virheasennossa oleva lapaluu ei pelkästään ahtauta olkalisäkkeen alaista tilaa, vaan se edesauttaa myös tenniskyynärpään ja rannekanavaoireyhtymän kehittymistä.

Kolmipäinen olkalihas (musculus triceps brachii) kiinnittyy yläosastaan olkaluun taka- ja yläosaan sekä lapaluussa sijaitsevaan lapaluun alemman nivelkuopan kyhmyyn. Toisesta päästä lihas kiinnitty kyynärluun päähän (kyynärlisäke). Tämän ojentajalihaksen tehtävä on ojentaa kyynärniveltä.

Ulos- ja sisäänpäin kohti selkärankaa virheasentoon työntynyt ja lukittunut lapaluu vetää tällöin myös kolmipäisen olkalihaksen pitkää päätä jolloin se luonnottomasti kiristää lihaksen kyynärluun puoleista jännettä. Kyynärluu voi tästä kiristyksestä johtuen osin jopa nousta ylös paikoiltaan aiheuttaen tulehdusta nivelsiteissä ja puristusta/hermopinteen kyynärhermoon. Ikävä muljahtelu kyynärpäässä ojentajatreeniä tehtäessä johtuukin usein tästä kiristyksestä. Myös AC-nivelen virheasento ja lukkotila sekä olkaluun kiertyminen eteenpäin voi olla seurausta pitkittyneestä lapaluun staattisesta virheasennosta.


Lapaluun lukittuessa staattiseen virheasentoon liian lähelle selkärankaa ahtauttaa se koko olkanivelen toiminnan aiheuttaen erilaisia ongelmia, kuten kainalohermon pinnetilan tai kiertäjäkäsvosinoireyhtymän.

Hartiarengas ja sen toiminta

Hartiarenkaan muodostaa viisi erillistä luuta: rintalasta, solisluut 2 kpl ja lapaluut 2 kpl.

Koko hartiarenkaan liikkuvuuteen ja sitä kautta myös olkanivelen toimintaan vaikuttaa lantion, selän ja rintarangan/kylkiluiden asennon lisäksi kaikki viisi niveltä, joiden kautta yläraaja kiinnittyy rintakehään. Nämä nivelet ovat: lapa-olkanivel, olkalisäke-solisluunivel (AC-nivel), rintalasta-solisluunivel (SC-nivel), hartialihaksen alapuolinen nivel ja lapa-rintakehänivel.

Hartiarenkaan asentoon vaikuttavat kaikki siihen liittyvät nivelet. Kuvassa oikeanpuoleinen SC-nivel on subluksaatiossa, joten solisluu ei ole täydellisesti paikallaan. Tämä voi muuttaa koko hartiarenkaan toimintaa. Välitön seuraus voi olla esimerkiksi oikean olkanivelen virheellinen liikerata sekä kuvassa näkyvä rintalihasten toispuoleisuus. SC-nivelen subluksaatiot ovat helposti nähtävissä päällepäin. Subluksaatiot ovat myös yleensä korjattavissa manuaalisesti.

AC- ja SC-nivelet vaikuttavat hartiarenkaan toimintaan

AC-nivel (acromioclaviculare) on olkalisäkkeen ja solisluun lateraalipään välinen synoviaali tasonivel. AC-nivel mahdollistaa solisluun kiertoliikkeet alas ja sivuun (lateraali- ja mediaalirotaatiot).

SC-nivel (sternoclaviculare) on rintalastan ja solisluun mediaalipään välinen synoviaali satulanivel. Nivel mahdollistaa rajoitetusti solisluun liikettä (mm. elevaatio ja depressio).

Solisluu siis kiinnittyy nivelkapselin ja nivelsiteiden välityksellä toisesta päästä rintakehään ja toisesta päästä lapaluuhun.

Kuten kaikki nivelet ovat myös solisluun molemmat nivelet alttiita erilaisille loukkaantumisille. Ne voivat myös lukittua erilaisiin virheasentoihin jolloin myös lapaluun, hartiarenkaan ja olkanivelen toiminta häiriintyy.

Solisluun pään selvä sijoiltaan meno voi tapahtua esimerkiksi kontaktiurheilussa tai kaaduttaessa hartia edellä. AC-nivel voi lukittua virheasentoon esim. käden laajalla kiertoliikkeellä taaksepäin, minkä jälkeen voi käden eteenpäin kurottaminen olla pitkän aikaa kivuliasta. Jos solisluu jätetään lieväänkin virheasentoon voi se vaikuttaa olkanivelen toimintaan mm. rajoittamalla ja vääristämällä sen liikerataa. Mm. käden ylös nosto voi vaikeutua vaikka ei olkanivelessä kipua olisikaan. Varsinkin urheilijalla voi sijoiltaan mennyt solisluu olla merkittävä haitta. Solisluu liikkuu epänormaalilla tavalla ja esimerkiksi punnerrusliikkeet voivat olla mahdottomia. Solisluun sijoiltaanmenot luokitellaan 1-5 asteeseen. Näistä ainakin 1-3 asteen sijoiltaanmenot olisi korjattavissa manuaalisesti.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6129955/

Ahdas olkapää kuluttaa kiertäjäkalvosinta

Olkaniveltä ympäröivän kiertäjäkalvosimen muodostaa neljä lihasta: m. supraspinatus, m. infraspinatus, m. teres minor ja m. subscapularis. Näiden lihasten jänteet muodostavat tärkeän suojaavan kalvon olkaluun pään ympärille ja kiinnittävät sen olkaluun nivelkuoppaan. Kaikki neljä kiertäjäkalvosimen muodostavaa lihasta kiinnittyvät lapaluuhun.

Lavan siirtyessä ja lukittuessa staattiseen virheasentoon selkärankaan päin ei olkavarsi voi seurata mukana, koska kylki tulee vastaan. Lavasta olkaluun päähän kiinnittyvät lihakset siis venyvät ja kiristyvät vetäen olkaluun pään tiukasti nivelkuoppaansa. Kiertäjäkalvosin kiristyy ja nivelkapseli paksuuntuu. Jäätyneessä olkapäässä onkin havaittu nivelen selvää kutistumista ja nivelkapselin paksuuntumista.

Kun virheasentoon lukittuneella lavalla tehdään vääntöliikkeitä käsivarret ylöspäin tai kannetaan raskaita taakkoja hankautuu ja kuluu jo valmiiksi kireä kiertäjäkalvosin entisestään. Jänne voi sen seurauksena rispaantua ja rikkoutua itsekseen. Myös aineenvaihdunta häiriintyy kireän nivelkapselin alueella, jolloin sinne alkaa hiljalleen kertyä kalkkia. Varsinkin vanhemmille ihmisille voi tämän seurauksena tulla olkapäävamma pienestäkin väärästä liikkeestä tai kolauksesta, koska heillä kiertäjäkalvosin on jo valmiiksi kulunut ja kalkkeutunut.

Kiertäjäkalvosimeen liittyviä ongelmia kutsutaan kiertäjäkalvosinoireyhtymäksi.

Olkanivelen spontaanisti kehittyneitä ongelmia korjattaessa on aina ensin palautettava käsivarren luuston, lapaluiden ja koko hartiarenkaan normaali asento ja toiminta. Olkanivelen ja nivelkapselin esteetön ja kivuton liikkuvuus on palautettavissa tämän jälkeen. Jäsenkorjauksessa fokus onkin luustossa ja sen hienovaraisessa vapautamisessa normaaliin toimintaansa, joten jäsenkorjaus on perusteellisuutensa vuoksi olkalisäkkeen alaisen kivun paras ja tehokkain hoitomuoto. Myös loukkaantumisten seurauksena syntyneet krooniset olkapään ongelmat ovat korjattavissa vielä vuosien jälkeen.

Alaselkäkipu (LBP) on yleinen vaiva, jota potee 85% ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa. Se on merkittävä kansallinen terveysongelma sekä yleinen työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspoissaolojen syy.

Kansainvälisen suosituksen mukaan selkäkivut jaetaan kolmeen eri pääluokkaan. Esitietojen ja kliinisen tutkimuksen perusteella tehtävä luokitus erottaa toisistaan spesifin selkäpatologian kuten selkärangan kasvaimet, tulehdukset ja nikamamurtumat, hermojuuren toimintahäiriön sekä epäspesifin alaselkäkivun (NSLBP).


Krooninen epäspesifi alaselkäkipu (CNSLBP)

Selkäkipu luetaan krooniseksi eli pitkäaikaiseksi selkäkivuksi kun sen kesto on ollut yli 12 viikkoa tai se uusiutuu toistuvasti. Epidemiologiset tutkimukset osoittavat, että noin 15% kroonisesta alaselkäkivusta selittyy välilevypatologian ongelmista. Loput 85% luokitellaan epäspesifiksi alaselkäkivuksi (NSLBP).

Epäspesifi alaselkäkipu ei ole diagnoosi vaan alaselkäkipua kuvaava yleistermi ja se piilottaa sisäänsä todellisen patofysiologisen tietämättömyyden niistä syistä, jotka ovat johtaneet krooniseen tai usein toistuvaan alaselkäkipuun. Koska epäspesifisellä alaselkäkipulla ei ole yleisesti tunnettua patoanatomista syytä keskittyykin hoito yleensä vain kivun lääkitsemiseen ja vähentämiseen.

What’s Old Is New Again

Si-nivelen toimintahäiriö ja lukittuminen on merkittävä syy alaselän ongelmiin ja kipuun. Kliiniset tutkimukset ja julkaisut ovat tunnistaneet SI-yhteyden olevan kipugeneraattorina ja syynä 15-30 % kroonisista selkäkipupotilaista. Lisäksi SI-nivelkipu on kipugeneraattori jopa 43%: lla potilaista, joilla on jatkuva tai uusiutuva alaselkäkipu.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6127349/

Kuten mikä muu tahansa nivel kehossa, voi myös si-nivel loukkaantua ja sen myötä sen toiminta häiriintyä.

Lasketteluonnettomuuden seurauksena syntynyt
molemminpuolinen si-nivelten dislokaatio


Lukittunut SI-nivel ja alaselkäkipu

Alaselkäkipujen taustalla olevat si-nivelen toiminnalliset ongelmat ovat kiistanalainen alue, koska sitä ei voi nykyisillä kuvantamismenetelmillä todentaa eikä diagnosoida. Si-nivelen toimintahäiriö ei olekaan diagnoosi vaan se pitää sisällään eriasteisia SI-nivelen liikkuvuuteen ja toimintaan liittyviä ongelmia. Ei ole olemassa yhtenäistä ”kultaista standardia”, joilla si-nivelen ongelmia voitaisiin mitata. Si-nivel voi lukittua useista eri syistä ja lukkotila voi olla hyvinkin eriasteista. Lievimmillään nivelen liikerata voi olla vain rajoittunutta ja lantiokori voi kiertyä ns. virheasentoon jopa paksusuolesta siihen kohdistuvan sisäisen paineen seurauksena. Toinen ääripää on toisen tai molempien si-nivelten osittainen tai täydellinen täydellinen lukittuminen. Myös si-nivelen subluksaatio tai luksaatio on mahdollista jonkin lantiokoriin kohdistuneen iskun tai vakavamman loukkaantumisen seurauksena.

Lieväkin ristiluuhun ja häntäluuhun kohdistuva isku taaksepäin kaatumisen seurauksena esimerkiksi portaissa, laskettelurinteessä, luistellessa tai hiihtäessä riittää aiheuttamaan toiseen tai molempiin si-niveliin dislokaation. Iskun seurauksena suoliluiden asento ristiluuhun nähden muuttuu. Ristiluun ja suoliluun asento voi myös pahasti vääristyä aiheuttaen ongelmia ylemmäksi selkärankaan. Tällaiset luuston asentovirheet on korjattavissa ainoastaan käsin manipuloimalla.

Posterioidisesti taaksepäin kiertyessään ja lukittuessaan vetää suoliluu (=lonkkaluu) virheellisessä asennossa mukanaan myös siihen kiinnittyviä lihaksia ja sidekudoksia muualta tukirangasta kuten alimmista lannenikamista. Tämä paine ja vääntö ja alaselän alueen tukirankaan ja kudoksiin onkin yleensä kroonisten alaselkäongelmien taustalla sekä syynä kuvantamisessa havaittuihin kulumiin ja välilevynpullistumiin L1-L5/S1-alueella. Alaselän alueen lihakset voivat tällöin olla pysyvässä jännitys- ja tulehdustilassa tai ne ärtyvät normaalia herkemmin esimerkiksi kylmettymisen ja vedon seurauksena.

Ongelman taustalla voi olla kaatumiset jo lapsuuden pulkkamäessä tai nuoruusiän harrastuksissa eikä niitä enää osata yhdistää aikuisiän krooniseen selkäkipuun.

Kulumat ja välilevypullistumat lannerangassa

 L5 ja L4 -nikamat kiinnittyvät poikkihaarakkeistaan vahvalla iliolumbaali-ligamentilla molemmin puolin suoliluiden harjanteisiin. Ligamentti sitoo varsinkin L5-nikaman tiukasti kiinni suoliluuhun.


Suoliluu eteen- tai taaksepäin kiertyessään ja väärään asentoon lukittuessaan aiheuttaa venymistä ligamenteissa sekä painetta ja vääntöä alimpiin lannenikamiin. Koska selkäranka pyrkii kompensoimaan ristiluun vinouden ja perustan virheellisen kallituskulman joutuu selkäranka kokonaisuudessaan kiertymään skolioosiin tai yksittäiset nikamat ylempänä selkärangassa purkavat selkärangan jännitettä kiertymällä eriasteisiin lukkotiloihin aiheuttaen mm. selkäydinkanavan ahtaumaa.

Prolapsi onkin yleinen L4- ja L3-nikamien välisessä välilevyssä, koska alhaalta ylöspäin katsottaessa on L3 ensimmäinen nikama, joka vapaammin liikkuessaan kykenee tekemään lantiokorin kiertymisen ja väännön seurauksena selkärankaan syntyvän jännitteen purkamiseen tarvittavan ”korjausliikkeen”. L5- ja L4-nikamat ovat vielä vahvasti iliolumbaali-ligamentilla kiinni suoliluissa mutta L3-nikamalla ei enää tätä vahvaa suoraa kiinnittymista ole.

Röntgenkuvissa todettavat kulumamuutokset lannerangassa ovat kuitenkin melko tavallisia. Niitä voi olla sekä selkäkipuisilla että oireettomilla henkilöillä, eivätkä ne siis ole suoraan yhteydessä selkäkipuun. Sama seikka on todettu myös uusissa kuvantamismenetelmissä ja metatutkimuksissa. Kun on kuvattu oireettomia ihmisiä magneettitutkimuksella, puolella heistä on ollut välilevypullistuma ja 30 %:lla välilevytyrä. Kulumat ja välilevypullistumat eivät yleensä olekaan selkäkipujen syy vaan seuraus lantiokorin eriasteisesta toiminnallisesta häiriöstä.


Pitkäaikainen vääntö ja jännitystila vääristää iliolumbaali-ligamentin lepopituuden ja toiminnan. Si-nivelen lukkotilan ja subluksaation seurauksena myös ristiluun ja L5:n normaali liike häiriintyy jopa täydelliseen lukittumiseen ja liikkumattomuuteen saakka aiheuttaen aineenvaihdunnallisia häiriöitä alueen sidekudoksissa.
Seurauksena voi olla eriasteisia luutumis- ja kalkkeumamuutoksia mm. L4/L5:n iliolumbaali-ligamentissa.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3698330/


Rintaranka on alue selkärangan keskiossa niskan ja alaselän välillä. Rintarangassa on 12 nikamaa (T1-T12) ja koska niiden lukumäärä vastaa kylkiluiden lukumäärää on myös kylkiluita 12 paria. Jokaiseen rintanikamaan niveltyy kaksi kylkiluuta; poikkeuksena kuitenkin ensimmäinen kylkiluu joka niveltyy alimpaan kaulanikamaan (C7) ja ensimmäiseen rintanikamaan (T1).

Kylkiluut niveltyvät vastaaviin kahteen selkänikamaan kylkiluunpään nivelellä ja kylkiluu-poikkihaarakenivelellä eli yhden toiminnallisen kokonaisuuden muodostavalla kostotransversaalinivelellä.

Rintaranka, kylkiluut ja rintalasta kokonaisuudessaan muodostavat luisen, joustavan kehikon eli rintakehän.

Rintakehä laajenee sisäänhengityksen aikana ja supistuu uloshengitettäessä. Tämä liike on mahdollista, koska kylkiluut joustavat takaa rintarankaan kiinnittyvistä nivelistään sekä edestä rintalastaan kiinnittyvästä kimmoisasta rustosta. Kylkiluiden kostotransversaalinivelten liikkuvuus takana rintarangassa onkin edellytys hyvälle ja esteettömälle hengitykselle.

https://www.youtube.com/watch?v=O3nLJgRO-d8

Rintarangan ongelmat

Rintarangan ongelmat johtuvat enimmäkseen sen jäykistymisestä. Jäykistymiseen on useita syitä; niistä tärkeimpänä SI-nivelten lukkotila mitä seuraa lantiokorin virheasento. Lanneranka ei pääse muodostamaan joustavaa notkoa ja keskiselkä joustavaa kaarta eli selkä kokonaisuudessaan loivaa S-kirjaimen muotoa, mikä on terveen ja joustavan selkärangan edellytys. Jäykistymistä aiheuttaa myös liikunnan puute, istumatyö tai huono ja puutteellinen ergonomia. Rintakehän jäykistymisen muuttaa myös hengityksen pinnalliseksi, mikä entisestään lisää keskiselän ongelmia.

Keskiselän jäykistyminen vaikuttaa kylkiluiden kostotransversaalinivelten liikkuvuuteen, jolloin ne myös pikkuhiljaa jäykistyvät ja mahdollisesti liikkeen puuttuessa rustottuvat. Pelkästään selän ryhti tai liikunnan ja liikkeen puute ei kuitenkaan riitä selittämään näitä rintarangan ongelmia vaan taustalla voi olla myös erilaisia niskaan tai rintarankaan kylkiluihin kohdistuvia loukkaantumisia, joiden seurauksena voi olla kostotransversaalinivelen subluksaatio eli kylkiluunpään nivelen ”nyrjähtäminen” pois paikoiltaan. Tämä voi olla paljon luultua yleisempikin ongelma, koska subluksaatio voi tapahtua myös äkillisen liikkeen, kuten kiertymisen tai taivutuksen seurauksena.

Kuva: 1. Jäykistynyt vasen kylkiluunpään nivel 2. Kiertyneet kylkiluunpään nivelet T6-T7 ja kalkkeutunut välilevy 3. Vasemman kylkiluunpään nivelen täydellinen sijoiltaanmeno

Subluksaatiossa oleva kylkiluunpään nivel voi tuntua epämukavuutena tai toispuoleisena kipuna ylettyen aina rintakehän etupuolelle saakka. Se voi myös aiheuttaa rintalastan luu-rustorajalla ärtymis-tulehdustilaa eli ns. Tietzen oireyhtymää. Hengitys ja rintakehän liike voi tuntua kivuliaalta kuten myös yskiminen tai aivastelu. Myös nivel itsessään voi tuntua aralta ja kivuliaalta.
Subluksaatio voi myös aiheuttaa epämääräisempiä oireita ja hoitamattomana pitkittyessään erilaisia hermostollisia ongelmia esimerkiksi käsien, niskan ja koko selän alueella.

The musculoskeletal system always functions as a whole. Dysfunction in one part of the body might affect the rest of the body.

We can all affect the condition of our musculoskeletal system with our lifestyle and choices. Our bodies are designed to move, and movement can really be a “medicine”. However, we can’t always fix the problems ourselves, which is when we need another person to fix the imbalances for us.

Over a million of Finns have a musculoskeletal disorder. For adults the most common problems are disorders in the small of the back, neck and shoulders and osteoarthritis. Amongst the retired more common problems are osteoarthritis in the knees and hip and osteoporosis.

Musculoskeletal disorders have become expensive for society in terms of medical treatments, sick days from work and disabilities. All in all the disorders and the following pain affect the quality of life.

Pain is the most common symptom of these disorders. It might be acute, such as lumbago, or chronic, such as back pain or osteoarthritis.

The symptoms should be traced to the problem before the disorder becomes chronic.

 

TOS-syndrome

One of the most common musculoskeletal disorders causing chest pain is Thoracic Outlet Syndrome or TOS. It is possibly followed by dysfunctional mobility in the upper ribs. Symptoms of TOS are pain or numbness in the shoulders or radiating pain in the front of the chest, shoulder blades and upper limbs. Usually the symptoms come up after burdening the upper limbs, especially when keeping the arms elevated. Degenerated cervical vertebrae may also cause radiating pain in the thoracic spine and upper limbs, sometimes resembling heartburn. However, the symptoms have got nothing to do with stress or strain, but specific movements of the cervical vertebrae.

 

Back

Back pain is used to describe the pain located in the backside, lower back syndrome being the most common. Behind the syndrome there are usually locked SI-joints and a dislocated pelvis, which creates tension on the spine, and problems compensating the tension, such as scoliosis, spinal dish herniation (slipped disc), and degeneration in intervertebral discs and vertebrae.

The pain in the chest can be connected to the stiffness of the chest, which might be followed by difficulty in breathing. These symptoms might sometimes be falsely diagnosed as heart and lung problems.

 

Osteoarthritis

Slow degeneration and thinning of the joint cartilage is called osteoarthritis. It can be found in several joints, usually in the knees, hips, spine, metatarsophalangeal joint (stem joint) of the big toe and top joints of the fingers.

Joints degenerate naturally with age, but in the background of premature or fast degeneration there might be a dislocated joint. Joint cartilage can also be damaged through an imbalance in the joints caused by injury, heavy work or sporting activities. A sports injury is a common cause for osteoarthritis amongst young people.

Even though the degenerated cartilage can’t be replaced, returning the joint to its natural mobility can ease the pain and bring the metabolism back to normal.

 

 

 

The SI-joint, or the sacroiliac joint, is the joint connecting the two ilia with the sacrum between them.

The Pelvis is a ring formed by three bones, two ilia and the sacrum. In the front the ilia join together by pubic symphysis and in the back they join the sacrum through the sacroiliac joint. Connective tissues keep this unit together. Despite the strong ligaments, the SI-joint is still the weakest link in the pelvis, according to traumatology. Tension in this area can easily make the joint lock:

– The SI-joint can lock after a sudden hit, fall or misstep. The lock or pain can also be caused by sudden twisting or bending movement.

– The SI-joints overmovement is a common problem with pregnant women. Relaxin-hormone loosens the ligaments which can often cause the pubic symphysis, pelvis and SI-joint increased mobility. A strained ligament might also cause this.

Inflammated SI-joint is a common find in spine rheumatism.

 

The pelvis is twisted when the ends of the ilia (SIAS) are at different heights. This can be seen when lying on the back. In this case the hip joints are similarly imbalanced, and raise the thighs to different heights.

Examples of the imbalance of the SI-joint:

Imbalance in the feet and/or knees can cause a “difference of height” in the legs, which tilts the pelvis.

– Imbalanced SI-joint means that the ilium is higher over the sacrum. The ilium goes higher in relation to the spine, therefore the leg on the side of the imbalance gets shorter. This makes the pelvis twist and creates pressure in the sacrum. Being at the base of the spine, pressure in the sacrum can be seen as s- or c-scoliosis.

– Often the ilium also twists forwards, sometimes backwards, and twists the sacrum. Ilium bent forward twist the sacrum forward causing several problems in the hips, such as spondylosis.

– A twisted pelvis also stresses piriformis, psoas-muscles and other muscles tightening the muscles in the sides, chest, neck, and shoulders down to glutes, thighs, calves and all the way to the Achilles tendon.

Dysfunctional pelvis

Incorrect position of the SI-joint imbalances the weight load on the hips, which is the main cause for back problems. The imbalanced weight load tightens the muscles in piriformis, the backs of the thighs, the long back muscles and the abductors. Other problems followed by this may be slipped discs and degeneration of intervertebral discs, or pain in several places; gluteal muscles, groin, hip, knees, calves, Achilles tendon, heels, feet and toes.

A twisted hip and ilium make the hip joint and the thigh bone move in an unnatural trajectory. This twists the hip joint and results in detrition of the hip joint. The imbalance also affects the knee and the ankle: the gait is wrong and the weight load on the joints bigger.

A distorted pelvis, being connected to the muscles on the back and sides, pulls the muscles and twists the whole upper back. Headaches, numb fingers and pain in the shoulders, neck and upper back can often be traced to a distorted pelvis.

An Imbalanced SI-joint is a common problem and often the cause of back pain.

Balancing the SI-joint: Bonesetting offers a gentle safe technique, with which the natural movement is returned to the SI-joint and pelvis. When the pelvis is straightened, the spine can return to its normal position.

 

 

 

The balancing factors in the body and the dislocations of the joints

The background in many chronic pains, such as back pain, can be traced to joint dislocations and the imbalance of the musculature and the exoskeleton. These cause changes in the lengths of the muscles and supporting tissues followed by tension in nerves and dysfunctions in metabolism. Over time these dislocations can start causing degeneration. Imbalances caused by a dislocated or twisted pelvis and locked SI-joints are especially common and can easily be seen.

For example, the problems you can examine in front of the mirror on your own are:

– Declination of the head

– Height differences between the shoulders

– Oblique hip

– The height difference from the floor to the tip of the fingers, when hung straight down

– Position of knees (eg. knock knees)

– Position of feet (eg. turned out)

“The difference in length” of legs

Normally both our legs are the same length. When a difference of length is noticed, the problem is usually a dysfunctional SI-joint and pelvis. A twisted and inclined pelvis also turns the hip joints attached to the ilia, and sets them on different heights in the pelvis.

The appearing height difference can also be followed by incorrect position of the feet or knees, or locked heel bone which is tightened by the Achilles tendon. After balancing the pelvis and SI-joints the length difference between the legs is corrected. Artificial platforms to lengthen the “shorter leg” usually cause more harm than good, since they support the imbalance in the pelvis.

The balancing factors in the body and the dislocations of the joints

The background in many chronic pains, such as back pain, can be traced to joint dislocations and the imbalance of the musculature and the exoskeleton. These cause changes in the lengths of the muscles and supporting tissues followed by tension in nerves and dysfunctions in metabolism. Over time these dislocations can start causing degeneration. Imbalances caused by a dislocated or twisted pelvis and locked SI-joints are especially common and can easily be seen.

For example, the problems you can examine in front of the mirror on your own are:

– Declination of the head

– Height differences between the shoulders

– Oblique hip

– The height difference from the floor to the tip of the fingers, when hung straight down

– Position of knees (eg. knock knees)

– Position of feet (eg. turned out)

“The difference in length” of legs

Normally both our legs are the same length. When a difference of length is noticed, the problem is usually a dysfunctional SI-joint and pelvis. A twisted and inclined pelvis also turns the hip joints attached to the ilia, and sets them on different heights in the pelvis.

The appearing height difference can also be followed by incorrect position of the feet or knees, or locked heel bone which is tightened by the Achilles tendon. After balancing the pelvis and SI-joints the length difference between the legs is corrected. Artificial platforms to lengthen the “shorter leg” usually cause more harm than good, since they support the imbalance in the pelvis.