Olkalisäkkeen alainen kipuoireyhtymä – mistä on käytetty myös nimitystä ahdas olkapää tai olkapään pinneoire (impingement syndrooma), on olkakivun yleisin muoto.

Ahdas olkapää johtuu yleisimmin nivelen yläpuolella sijaitsevan olkalisäkkeen (acromion) aiheuttamasta hankauksesta olkavartta nostavaan ylemmän lapalihaksen (supraspinatus) jänteeseen. Tällöin kättä ylös nostava ja olkapäätä olkanivelmaljaan päin vetävä supraspinatus-lihas, lihaksen jänne sekä jännettä luun hankaukselta suojaava limapussi eivät kättä ylöspäin nostettaessa mahdu liukumaan urassaan (subacromiaalitila), vaan ne puristuvat yläpuolella olevia luisia rakenteita vasten. Ensimmäinen kivulias oire voikin olla olkalisäkkeen alaisen limapussin tulehdus (bursiitti). Ahtauden pitkittyessä alkaa myös supraspinatus-jänne hankautua ja tulehtua minkä myötä tilanne voi kroonistua.

Useimmissa tapauksissa ahdas olkanivel -ongelma kehittyy itsekseen spontaanisti, mutta oireilun taustalla saattaa olla myös lieviä tapaturmia menneisyydessä. Esimerkiksi kaatuminen olkapäälle tai peleissä kohdistuneet iskut olkapään ja solisluun alueelle voivat iskukohdan lisäksi vaikuttaa koko hartiarenkaan toimintaan muuttaen sen toimintamekanismia.

Tyypillisiä oireita ahdas olkapää -syndroomassa ovat nostokivut olkavartta sivulle nostettaessa ja kivut kiertoliikkeissä. Käsi voi kivun vuoksi olla selvästi liikerajoitteinen sivukautta ylös nostettaessa mutta sen voi ehkä viedä kivutta alakautta selän taakse. Olkakipu voi myös häiritä yöunta, eikä kipeän olkapään puolella kyljellään nukkuminen onnistu lainkaan.

Lapaluun toiminnalliset virheasennot

Lavan asennolla ja toiminnalla on keskeinen merkitys olkanivelen liikeradan koordinoijana ja laajentajana. Senpä vuoksi, kun ahdas olkanivel -syndrooman oireet kehittyvät itsekseen ilman loukkaantumista, onkin taustalla yleensä syynä lapa ja sen toiminnallinen virheasento.

Lapaluun virheasento voi olla staattinen, jolloin lapa on koko ajan lukittuneena virheasentoon. Virheasento voi myös esimerkiksi AC-nivelen lukkotilan vuoksi olla dynaaminen, jolloin kättä eteenpäin nostettaessa voi lavan asento muuttua epänormaaliksi niin, että sen alaosa alkaa törröttämään ulospäin (=siirottamaan).

Vaikka lapaluuhun kiinnittyykin paljon lihaksia (siihen kiinnittyy tai siitä lähtee 17 lihasta), ei lihasten toiminta ja niiden välinen dynamiikka ole suinkaan ainoa lapaluun asentoon ja sen liikkuvuuteen vaikuttava tekijä. Myös lavan alla olevien kylkiluiden asento sekä lapaluuhun niveltyvä solisluu AC- nivelen ja SC-nivelen välityksellä vaikuttavat lapaluun ja sitä kautta myös olkanivelen toimintaan.

Lapaluu on kolmiomainen, paikoin hyvinkin ohut luu ja muiden kehon litteiden luiden ohella sisältää se punaista luuydintä, joka tuottaa verisoluja, kantasoluja ja imusoluja. Punainen luuydin myös poistaa vanhoja verisoluja verenkierrosta. Aikuisilla punainen luuydin rajoittuu enimmäkseen pääkallon, lantion, selkärangan, kylkiluiden, rintalastan, lapaluiden ja pitkien luiden suurten nivelten, kuten olkanivelten ja lonkkanivelten alueelle. Lapaluussa, kuten muuallakin luustossa on siis hyvin vilkas aineenvaihdunta.

Lapaluut kelluvat selän puolen rintakehällä ja niitä pitävät paikoillaan AC-nivel, nivelsiteet, lihakset, sidekudokset ja kalvot. Vapaasti liikkuessaan lavat liukuvat kylkiluiden päällä, mutta koska lapaluut ovat kiinnittyneet sisäyläreunastaan ja etu- ja sisäalareunastaan lihaksilla (mm. sahalihas) ja kalvoilla kylkiluihin vaikuttaa kylkiluiden asento ja liikkuvuus suuresti myös lapaluiden asentoon ja liikkuvuuteen. Rintarangan ylikyfoosi ja skolioosi esimerkiksi kiertävät kylkiluita taaksepäin työntäen lavat staattiseen virheasentoon.


Oikean suoliluun kiertyessä sisään ja taaksepäin vetää se mukanaan selän lihasten välityksellä (mm. longissimus thoracic muscle, iliocostalis lumborum muscle) myös oikean puolen kylkiluut. Noin 8. kylkiluun kohdalla kiertää selkäranka (skolioosi) eli tekee ”korjausliikkeen”, minkä seurauksena siitä ylöspäin kiertyvät vasemman puolen kylkiluut enemmän taakse. Kylkiluut työntävät näin vasemman lapaluun staattiseen virheasentoon.

Huonot työasennot ja ”hartiat korvissa” eli jatkuva stressaaminen, jännittäminen ja olkapäiden ylhäällä pitäminen nostaa myös 2. ja 3. kylkiluita ylöspäin niin, että kylkiluunpään nivelet saattavat jumittua ja rustottua nostaen ko. kylkiluut pysyvästi väärään asentoon. Tämä vaikeuttaa entisestään lavan liikkuvuutta.

Liikkeen puutteesta ja kiristyksestä johtuen häiriintyy myös lavan sisäyläreunasta kylkiluihin kiinnittyvien kalvojen aineenvaihdunta. Nekin voivat alkaa kalkkeutua johtaen eriasteisiin sidekudoksen muutoksiin. Pitkän ajan kuluessa voi kehittyä ns. ”omovertebral connection” jossa ylimääräinen kuitumainen, rustoinen tai luinen yhteys ulottuu lapaluun sisäyläreunasta kaularankaan tai rintarangan yläosaan T1-T3 -alueelle.

http://www.neurologyindia.com/article.asp?issn=0028-3886;year=2016;volume=64;issue=5;spage=984;epage=987;aulast=Solanki

Myös kiristävät rintalihakset esimerkiksi saliharjoittelun seurauksena lukitsee lapoja ja ahtauttaa olkaniveliä. Paljon treenaavien olkapäät ovatkin usein eteenpäin kiertyneinä kireiden rintalihaksien vuoksi. Joissain tapauksissa voi lapaluun alle kasvaa myös luinen tuumori (osteokondrooma) tai venyvää sidekudosta sisältävä tuumori (elastofibrooma). Nämä voivat myös aiheuttaa lavan virheasennon nostamalla lapaluuta irti rintakehästä.

Lapaluun virheasento ahtauttaa olkapäätä ja vääristää käsivarren liikerataa

Lapaluun asennolla ja sen toiminnalla on siis ratkaiseva rooli ahdas olkapää -syndrooman synnyssä. Virheasennossa oleva lapaluu ei pelkästään ahtauta olkalisäkkeen alaista tilaa, vaan se edesauttaa myös tenniskyynärpään ja rannekanavaoireyhtymän kehittymistä.

Kolmipäinen olkalihas (musculus triceps brachii) kiinnittyy yläosastaan olkaluun taka- ja yläosaan sekä lapaluussa sijaitsevaan lapaluun alemman nivelkuopan kyhmyyn. Toisesta päästä lihas kiinnitty kyynärluun päähän (kyynärlisäke). Tämän ojentajalihaksen tehtävä on ojentaa kyynärniveltä.

Ulos- ja sisäänpäin kohti selkärankaa virheasentoon työntynyt ja lukittunut lapaluu vetää tällöin myös kolmipäisen olkalihaksen pitkää päätä jolloin se luonnottomasti kiristää lihaksen kyynärluun puoleista jännettä. Kyynärluu voi tästä kiristyksestä johtuen osin jopa nousta ylös paikoiltaan aiheuttaen tulehdusta nivelsiteissä ja puristusta/hermopinteen kyynärhermoon. Ikävä muljahtelu kyynärpäässä ojentajatreeniä tehtäessä johtuukin usein tästä kiristyksestä. Myös AC-nivelen virheasento ja lukkotila sekä olkaluun kiertyminen eteenpäin voi olla seurausta pitkittyneestä lapaluun staattisesta virheasennosta.


Lapaluun lukittuessa staattiseen virheasentoon liian lähelle selkärankaa ahtauttaa se koko olkanivelen toiminnan aiheuttaen erilaisia ongelmia, kuten kainalohermon pinnetilan tai kiertäjäkäsvosinoireyhtymän.

Hartiarengas ja sen toiminta

Hartiarenkaan muodostaa viisi erillistä luuta: rintalasta, solisluut 2 kpl ja lapaluut 2 kpl.

Koko hartiarenkaan liikkuvuuteen ja sitä kautta myös olkanivelen toimintaan vaikuttaa lantion, selän ja rintarangan/kylkiluiden asennon lisäksi kaikki viisi niveltä, joiden kautta yläraaja kiinnittyy rintakehään. Nämä nivelet ovat: lapa-olkanivel, olkalisäke-solisluunivel (AC-nivel), rintalasta-solisluunivel (SC-nivel), hartialihaksen alapuolinen nivel ja lapa-rintakehänivel.

Hartiarenkaan asentoon vaikuttavat kaikki siihen liittyvät nivelet. Kuvassa oikeanpuoleinen SC-nivel on subluksaatiossa, joten solisluu ei ole täydellisesti paikallaan. Tämä voi muuttaa koko hartiarenkaan toimintaa. Välitön seuraus voi olla esimerkiksi oikean olkanivelen virheellinen liikerata sekä kuvassa näkyvä rintalihasten toispuoleisuus. SC-nivelen subluksaatiot ovat helposti nähtävissä päällepäin. Subluksaatiot ovat myös yleensä korjattavissa manuaalisesti.

AC- ja SC-nivelet vaikuttavat hartiarenkaan toimintaan

AC-nivel (acromioclaviculare) on olkalisäkkeen ja solisluun lateraalipään välinen synoviaali tasonivel. AC-nivel mahdollistaa solisluun kiertoliikkeet alas ja sivuun (lateraali- ja mediaalirotaatiot).

SC-nivel (sternoclaviculare) on rintalastan ja solisluun mediaalipään välinen synoviaali satulanivel. Nivel mahdollistaa rajoitetusti solisluun liikettä (mm. elevaatio ja depressio).

Solisluu siis kiinnittyy nivelkapselin ja nivelsiteiden välityksellä toisesta päästä rintakehään ja toisesta päästä lapaluuhun.

Kuten kaikki nivelet ovat myös solisluun molemmat nivelet alttiita erilaisille loukkaantumisille. Ne voivat myös lukittua erilaisiin virheasentoihin jolloin myös lapaluun, hartiarenkaan ja olkanivelen toiminta häiriintyy.

Solisluun pään selvä sijoiltaan meno voi tapahtua esimerkiksi kontaktiurheilussa tai kaaduttaessa hartia edellä. AC-nivel voi lukittua virheasentoon esim. käden laajalla kiertoliikkeellä taaksepäin, minkä jälkeen voi käden eteenpäin kurottaminen olla pitkän aikaa kivuliasta. Jos solisluu jätetään lieväänkin virheasentoon voi se vaikuttaa olkanivelen toimintaan mm. rajoittamalla ja vääristämällä sen liikerataa. Mm. käden ylös nosto voi vaikeutua vaikka ei olkanivelessä kipua olisikaan. Varsinkin urheilijalla voi sijoiltaan mennyt solisluu olla merkittävä haitta. Solisluu liikkuu epänormaalilla tavalla ja esimerkiksi punnerrusliikkeet voivat olla mahdottomia. Solisluun sijoiltaanmenot luokitellaan 1-5 asteeseen. Näistä ainakin 1-3 asteen sijoiltaanmenot olisi korjattavissa manuaalisesti.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6129955/

Ahdas olkapää kuluttaa kiertäjäkalvosinta

Olkaniveltä ympäröivän kiertäjäkalvosimen muodostaa neljä lihasta: m. supraspinatus, m. infraspinatus, m. teres minor ja m. subscapularis. Näiden lihasten jänteet muodostavat tärkeän suojaavan kalvon olkaluun pään ympärille ja kiinnittävät sen olkaluun nivelkuoppaan. Kaikki neljä kiertäjäkalvosimen muodostavaa lihasta kiinnittyvät lapaluuhun.

Lavan siirtyessä ja lukittuessa staattiseen virheasentoon selkärankaan päin ei olkavarsi voi seurata mukana, koska kylki tulee vastaan. Lavasta olkaluun päähän kiinnittyvät lihakset siis venyvät ja kiristyvät vetäen olkaluun pään tiukasti nivelkuoppaansa. Kiertäjäkalvosin kiristyy ja nivelkapseli paksuuntuu. Jäätyneessä olkapäässä onkin havaittu nivelen selvää kutistumista ja nivelkapselin paksuuntumista.

Kun virheasentoon lukittuneella lavalla tehdään vääntöliikkeitä käsivarret ylöspäin tai kannetaan raskaita taakkoja hankautuu ja kuluu jo valmiiksi kireä kiertäjäkalvosin entisestään. Jänne voi sen seurauksena rispaantua ja rikkoutua itsekseen. Myös aineenvaihdunta häiriintyy kireän nivelkapselin alueella, jolloin sinne alkaa hiljalleen kertyä kalkkia. Varsinkin vanhemmille ihmisille voi tämän seurauksena tulla olkapäävamma pienestäkin väärästä liikkeestä tai kolauksesta, koska heillä kiertäjäkalvosin on jo valmiiksi kulunut ja kalkkeutunut.

Kiertäjäkalvosimeen liittyviä ongelmia kutsutaan kiertäjäkalvosinoireyhtymäksi.

Olkanivelen spontaanisti kehittyneitä ongelmia korjattaessa on aina ensin palautettava käsivarren luuston, lapaluiden ja koko hartiarenkaan normaali asento ja toiminta. Olkanivelen ja nivelkapselin esteetön ja kivuton liikkuvuus on palautettavissa tämän jälkeen. Jäsenkorjauksessa fokus onkin luustossa ja sen hienovaraisessa vapautamisessa normaaliin toimintaansa, joten jäsenkorjaus on perusteellisuutensa vuoksi olkalisäkkeen alaisen kivun paras ja tehokkain hoitomuoto. Myös loukkaantumisten seurauksena syntyneet krooniset olkapään ongelmat ovat korjattavissa vielä vuosien jälkeen.

Alaselkäkipu (LBP) on yleinen vaiva, jota potee 85% ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa. Se on merkittävä kansallinen terveysongelma sekä yleinen työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspoissaolojen syy.

Kansainvälisen suosituksen mukaan selkäkivut jaetaan kolmeen eri pääluokkaan. Esitietojen ja kliinisen tutkimuksen perusteella tehtävä luokitus erottaa toisistaan spesifin selkäpatologian kuten selkärangan kasvaimet, tulehdukset ja nikamamurtumat, hermojuuren toimintahäiriön sekä epäspesifin alaselkäkivun (NSLBP).


Krooninen epäspesifi alaselkäkipu (CNSLBP)

Selkäkipu luetaan krooniseksi eli pitkäaikaiseksi selkäkivuksi kun sen kesto on ollut yli 12 viikkoa tai se uusiutuu toistuvasti. Epidemiologiset tutkimukset osoittavat, että noin 15% kroonisesta alaselkäkivusta selittyy välilevypatologian ongelmista. Loput 85% luokitellaan epäspesifiksi alaselkäkivuksi (NSLBP).

Epäspesifi alaselkäkipu ei ole diagnoosi vaan alaselkäkipua kuvaava yleistermi ja se piilottaa sisäänsä todellisen patofysiologisen tietämättömyyden niistä syistä, jotka ovat johtaneet krooniseen tai usein toistuvaan alaselkäkipuun. Koska epäspesifisellä alaselkäkipulla ei ole yleisesti tunnettua patoanatomista syytä keskittyykin hoito yleensä vain kivun lääkitsemiseen ja vähentämiseen.

What’s Old Is New Again

Si-nivelen toimintahäiriö ja lukittuminen on merkittävä syy alaselän ongelmiin ja kipuun. Kliiniset tutkimukset ja julkaisut ovat tunnistaneet SI-yhteyden olevan kipugeneraattorina ja syynä 15-30 % kroonisista selkäkipupotilaista. Lisäksi SI-nivelkipu on kipugeneraattori jopa 43%: lla potilaista, joilla on jatkuva tai uusiutuva alaselkäkipu.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6127349/

Kuten mikä muu tahansa nivel kehossa, voi myös si-nivel loukkaantua ja sen myötä sen toiminta häiriintyä.

Lasketteluonnettomuuden seurauksena syntynyt
molemminpuolinen si-nivelten dislokaatio


Lukittunut SI-nivel ja alaselkäkipu

Alaselkäkipujen taustalla olevat si-nivelen toiminnalliset ongelmat ovat kiistanalainen alue, koska sitä ei voi nykyisillä kuvantamismenetelmillä todentaa eikä diagnosoida. Si-nivelen toimintahäiriö ei olekaan diagnoosi vaan se pitää sisällään eriasteisia SI-nivelen liikkuvuuteen ja toimintaan liittyviä ongelmia. Ei ole olemassa yhtenäistä ”kultaista standardia”, joilla si-nivelen ongelmia voitaisiin mitata. Si-nivel voi lukittua useista eri syistä ja lukkotila voi olla hyvinkin eriasteista. Lievimmillään nivelen liikerata voi olla vain rajoittunutta ja lantiokori voi kiertyä ns. virheasentoon jopa paksusuolesta siihen kohdistuvan sisäisen paineen seurauksena. Toinen ääripää on toisen tai molempien si-nivelten osittainen tai täydellinen täydellinen lukittuminen. Myös si-nivelen subluksaatio tai luksaatio on mahdollista jonkin lantiokoriin kohdistuneen iskun tai vakavamman loukkaantumisen seurauksena.

Lieväkin ristiluuhun ja häntäluuhun kohdistuva isku taaksepäin kaatumisen seurauksena esimerkiksi portaissa, laskettelurinteessä, luistellessa tai hiihtäessä riittää aiheuttamaan toiseen tai molempiin si-niveliin dislokaation. Iskun seurauksena suoliluiden asento ristiluuhun nähden muuttuu. Ristiluun ja suoliluun asento voi myös pahasti vääristyä aiheuttaen ongelmia ylemmäksi selkärankaan. Tällaiset luuston asentovirheet on korjattavissa ainoastaan käsin manipuloimalla.

Posterioidisesti taaksepäin kiertyessään ja lukittuessaan vetää suoliluu (=lonkkaluu) virheellisessä asennossa mukanaan myös siihen kiinnittyviä lihaksia ja sidekudoksia muualta tukirangasta kuten alimmista lannenikamista. Tämä paine ja vääntö ja alaselän alueen tukirankaan ja kudoksiin onkin yleensä kroonisten alaselkäongelmien taustalla sekä syynä kuvantamisessa havaittuihin kulumiin ja välilevynpullistumiin L1-L5/S1-alueella. Alaselän alueen lihakset voivat tällöin olla pysyvässä jännitys- ja tulehdustilassa tai ne ärtyvät normaalia herkemmin esimerkiksi kylmettymisen ja vedon seurauksena.

Ongelman taustalla voi olla kaatumiset jo lapsuuden pulkkamäessä tai nuoruusiän harrastuksissa eikä niitä enää osata yhdistää aikuisiän krooniseen selkäkipuun.

Kulumat ja välilevypullistumat lannerangassa

 L5 ja L4 -nikamat kiinnittyvät poikkihaarakkeistaan vahvalla iliolumbaali-ligamentilla molemmin puolin suoliluiden harjanteisiin. Ligamentti sitoo varsinkin L5-nikaman tiukasti kiinni suoliluuhun.


Suoliluu eteen- tai taaksepäin kiertyessään ja väärään asentoon lukittuessaan aiheuttaa venymistä ligamenteissa sekä painetta ja vääntöä alimpiin lannenikamiin. Koska selkäranka pyrkii kompensoimaan ristiluun vinouden ja perustan virheellisen kallituskulman joutuu selkäranka kokonaisuudessaan kiertymään skolioosiin tai yksittäiset nikamat ylempänä selkärangassa purkavat selkärangan jännitettä kiertymällä eriasteisiin lukkotiloihin aiheuttaen mm. selkäydinkanavan ahtaumaa.

Prolapsi onkin yleinen L4- ja L3-nikamien välisessä välilevyssä, koska alhaalta ylöspäin katsottaessa on L3 ensimmäinen nikama, joka vapaammin liikkuessaan kykenee tekemään lantiokorin kiertymisen ja väännön seurauksena selkärankaan syntyvän jännitteen purkamiseen tarvittavan ”korjausliikkeen”. L5- ja L4-nikamat ovat vielä vahvasti iliolumbaali-ligamentilla kiinni suoliluissa mutta L3-nikamalla ei enää tätä vahvaa suoraa kiinnittymista ole.

Röntgenkuvissa todettavat kulumamuutokset lannerangassa ovat kuitenkin melko tavallisia. Niitä voi olla sekä selkäkipuisilla että oireettomilla henkilöillä, eivätkä ne siis ole suoraan yhteydessä selkäkipuun. Sama seikka on todettu myös uusissa kuvantamismenetelmissä ja metatutkimuksissa. Kun on kuvattu oireettomia ihmisiä magneettitutkimuksella, puolella heistä on ollut välilevypullistuma ja 30 %:lla välilevytyrä. Kulumat ja välilevypullistumat eivät yleensä olekaan selkäkipujen syy vaan seuraus lantiokorin eriasteisesta toiminnallisesta häiriöstä.


Pitkäaikainen vääntö ja jännitystila vääristää iliolumbaali-ligamentin lepopituuden ja toiminnan. Si-nivelen lukkotilan ja subluksaation seurauksena myös ristiluun ja L5:n normaali liike häiriintyy jopa täydelliseen lukittumiseen ja liikkumattomuuteen saakka aiheuttaen aineenvaihdunnallisia häiriöitä alueen sidekudoksissa.
Seurauksena voi olla eriasteisia luutumis- ja kalkkeumamuutoksia mm. L4/L5:n iliolumbaali-ligamentissa.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3698330/


Rintaranka on alue selkärangan keskiossa niskan ja alaselän välillä. Rintarangassa on 12 nikamaa (T1-T12) ja koska niiden lukumäärä vastaa kylkiluiden lukumäärää on myös kylkiluita 12 paria. Jokaiseen rintanikamaan niveltyy kaksi kylkiluuta; poikkeuksena kuitenkin ensimmäinen kylkiluu joka niveltyy alimpaan kaulanikamaan (C7) ja ensimmäiseen rintanikamaan (T1).

Kylkiluut niveltyvät vastaaviin kahteen selkänikamaan kylkiluunpään nivelellä ja kylkiluu-poikkihaarakenivelellä eli yhden toiminnallisen kokonaisuuden muodostavalla kostotransversaalinivelellä.

Rintaranka, kylkiluut ja rintalasta kokonaisuudessaan muodostavat luisen, joustavan kehikon eli rintakehän.

Rintakehä laajenee sisäänhengityksen aikana ja supistuu uloshengitettäessä. Tämä liike on mahdollista, koska kylkiluut joustavat takaa rintarankaan kiinnittyvistä nivelistään sekä edestä rintalastaan kiinnittyvästä kimmoisasta rustosta. Kylkiluiden kostotransversaalinivelten liikkuvuus takana rintarangassa onkin edellytys hyvälle ja esteettömälle hengitykselle.

https://www.youtube.com/watch?v=O3nLJgRO-d8

Rintarangan ongelmat

Rintarangan ongelmat johtuvat enimmäkseen sen jäykistymisestä. Jäykistymiseen on useita syitä; niistä tärkeimpänä SI-nivelten lukkotila mitä seuraa lantiokorin virheasento. Lanneranka ei pääse muodostamaan joustavaa notkoa ja keskiselkä joustavaa kaarta eli selkä kokonaisuudessaan loivaa S-kirjaimen muotoa, mikä on terveen ja joustavan selkärangan edellytys. Jäykistymistä aiheuttaa myös liikunnan puute, istumatyö tai huono ja puutteellinen ergonomia. Rintakehän jäykistymisen muuttaa myös hengityksen pinnalliseksi, mikä entisestään lisää keskiselän ongelmia.

Keskiselän jäykistyminen vaikuttaa kylkiluiden kostotransversaalinivelten liikkuvuuteen, jolloin ne myös pikkuhiljaa jäykistyvät ja mahdollisesti liikkeen puuttuessa rustottuvat. Pelkästään selän ryhti tai liikunnan ja liikkeen puute ei kuitenkaan riitä selittämään näitä rintarangan ongelmia vaan taustalla voi olla myös erilaisia niskaan tai rintarankaan kylkiluihin kohdistuvia loukkaantumisia, joiden seurauksena voi olla kostotransversaalinivelen subluksaatio eli kylkiluunpään nivelen ”nyrjähtäminen” pois paikoiltaan. Tämä voi olla paljon luultua yleisempikin ongelma, koska subluksaatio voi tapahtua myös äkillisen liikkeen, kuten kiertymisen tai taivutuksen seurauksena.

Kuva: 1. Jäykistynyt vasen kylkiluunpään nivel 2. Kiertyneet kylkiluunpään nivelet T6-T7 ja kalkkeutunut välilevy 3. Vasemman kylkiluunpään nivelen täydellinen sijoiltaanmeno

Subluksaatiossa oleva kylkiluunpään nivel voi tuntua epämukavuutena tai toispuoleisena kipuna ylettyen aina rintakehän etupuolelle saakka. Se voi myös aiheuttaa rintalastan luu-rustorajalla ärtymis-tulehdustilaa eli ns. Tietzen oireyhtymää. Hengitys ja rintakehän liike voi tuntua kivuliaalta kuten myös yskiminen tai aivastelu. Myös nivel itsessään voi tuntua aralta ja kivuliaalta.
Subluksaatio voi myös aiheuttaa epämääräisempiä oireita ja hoitamattomana pitkittyessään erilaisia hermostollisia ongelmia esimerkiksi käsien, niskan ja koko selän alueella.

Near-Infrared Fluorescence Imaging

Kamera- ja puolijohdetekniikan kehittymisen ansiosta on aivan viime vuosina imunestekiertoa kyetty myös kuvantamaan. Menetelmistä kiinnostava on ICG-angiografian kuvaustekniikkaan perustuva Near-Infrared Fluorescence Imaging (NIRF).
Angiografian eli verisuonten varjoainekuvauksen kehitti portugalilainen lääkäri ja neurologi Egas Moniz Lissabonin yliopistossa vuonna 1927. Röntgensäteilyn läpäistessä joitakin elimiä liian helposti saadaan ne näkyviin varjoaineita käyttämällä. Röntgensäteet läpäisevät varjoaineen eri tavalla kuin normaalin kudoksen ja eroavaisuus läpäisyydessä muodostaa kontrastieron, mikä näkyy kuvissa tuoden mm. sisäelimet, mahdolliset kasvaimet tai verisuonet tehokkaammin näkyviin.

Vuodesta 1929 lähtien onkin varjoainekuvausta käytetty lääketieteessä yleisesti verisuoniston sairauksien selvittämiseen. Angiografiassa potilaan verisuoneen ruiskutetaan varjoainetta, minkä jälkeen aineen etenemistä voidaan kuvata mm. röntgenillä tai infrapunakameralla.

Indosyaniinivihreä (ICG) on lääketieteessä yleisesti käytetty varjoaine, jota on käytetty angiografiassa 1960-luvulta lähtien. Aineen ominaisuuksiin kuuluu fluoresointi infrapuna-alueella, mikä mahdollistaa sen kuvaamisen lähi-infrapunakameralla. Infrapuna on näkyvää valoa pitkäaaltoisempaa sähkömagneettista säteilyä ja lähinnä valon aluetta. Tätä punaisen valon aallonpituuksista alkavaa aluetta (650–950 nm) kutsutaan siis lähi-infrapunaksi (Near InfraRed=NIR). Taajuuskaista läpäisee elävää kudosta poikkeuksellisen hyvin mahdollistaen kudosten rakenteen tutkimisen pintakerroksia syvemmältä.

Oheisessa NIR-laitteistolla kuvatussa videossa on visuaalisesti nähtävissä, kuinka käsin tehtävä manuaalinen käsittely (Manual lymphatic drainage, MLD) vaikuttaa jalan imusuonten imunestevirtaukseen. Videon vasemmassa alalaidassa on käsittelyn alkamiskohta merkitty kohtaan 0:06.

https://www.youtube.com/watch?v=YmwC0A3PWhM

Before MLD (=ennen MLD:n alkamista)

MLD start (= MLD alkaa)

During MLD (=MLD:n aikana)

“The Art of Bonesetting”

Vanha kuin ihmiskunta itse

Niin kauan kun ihmiskunta on ollut olemassa on jäsenkorjausta käytetty erilaisten tuki- ja liikuntaelinten sairauksien hoitoon, kuten myös erilaisissa selkärangan ongelmissa. Tämän fyysisen hoidon muinainen luonne yltää siis tallentamattomaan esihistorian hämärään. Jäsenkorjaus on kehittynyt ajan saatossa rinnakkain laajalti monissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa ja sitä on harjoitettu mm. Indonesiassa, Hawaijilla, Japanissa, Kiinassa, Intiassa, Keski-Aasiassa, Meksikossa, Perussa, Nepalissa, Venäjällä, Norjassa sekä tietenkin Suomessa.

Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa jäsenkorjaus ja kansanparannus elää edelleen rinnakkain länsimaalaisen lääketieteen kanssa, mutta länsimaissa ennen niin yleiset manuaaliset taidot on uudesta tulemisestaan huolimatta lähes menetetty.

Tanskassa menneen maailman jäsenkorjaaja-kansanparantajat tunnettiin nimellä klog mand tai klog kone. Perun Andeilla jäsenkorjaajat olivat “hueseros”.

Kiinassa jäsenkorjaus on edelleen Dieda ( tai Dit Da) ja sitä yleensä harrastavat itsepuolustuslajien taitajat. Japanissa jäsenkorjaus tunnetaan nimeltä seikotsu.

Itsepuolustuslajit ja jäsenkorjaus ovatkin historiallisesti kulkeneet rinnakkain, koska kamppailulajien harrastajilla on ollut syvällinen tietämys ihmisen anatomiasta, nivelistä sekä luuston rakenteesta ja toiminnasta lajin harjoituksen ansiosta. Japanissa Jujutsu Ryuha -mestari onkin usein seikotsun taitaja.

Seikotsuhan (Bone Setting Procedures) on kaksiosainen käsikirjoitus jonka on kirjoittanut tohtori Ninomiya Genka vuonna 1808. Se on Japanin tärkein kuvitettu ja kirjoitettu muistiinpano seikotsun taidoista.

http://www.lb.nagasaki-u.ac.jp/siryo-search/ecolle/igakushi/seikotsugen/seikotsugen.html

Jäsenkorjaukseen liittyvä suullinen ja käytännöllinen perimätieto on kuitenkin tuhansia vuosia vanhaa. Ensimmäiset kirjalliset merkinnätkin voidaan jäljittää niin pitkälle kuin Hippokrateksen aikaan 460-355 ekr. ”Lääketieteen isänä” tunnettu antiikin kreikkalainen lääkäri Hippokrates katsotaan ainakin virallisen länsimaisen lääketieteen piirissä hänen jälkeensä jättämän aineiston perusteella olevan ensimmäinen joka selitti sairaudet luonnollisilla syillä, eikä esimerkiksi jumalten ja henkien aiheuttamina.

Myös lääketieteen myöhemmässä historiallisessa kehityksessä on monia viittauksia kansan parissa harjoitetun fyysisen hoitomenetelmän käytäntöihin. Avicenna (980-1037 CE) Baghdadista (tunnetaan myös ”lääkärien lääkäreinä”) kuvaili Hippokrates-tekniikoita lääketieteellisessä kirjassaan ”The Book of Healing”. Tämän kirjan latinankielinen käännös julkaistiin Euroopassa jolloin se vaikutti tutkijoihin, kuten Leonardo Da Vinciin, ja täten länsimaisen lääketieteen syntymiseen keskiajan lopulla.

Hippokratesin käyttämät jäsenkorjauksen menetelmät ilmestyivät uudelleen kirjoituksiin 1600-luvulla (Guido Guidin ja Ambrose Pare). Vuonna 1580 Pare, kuuluisa ranskalainen sotakirurgi, neuvoi käyttämään selkärangan manipulaatiota hoidettaessa erilaisia selkärangan ryhtivirheitä. Vuonna 1656 Friar Thomas kirjassaan “The Complete Bone Setter” kuvasi raajoihin kohdistuvaa jäsenkorjausta ja vuonna 1674 Johannes Scultetus sisällytti Hippokratesin manipulaatiomenetelmiä kirjaansa “The Surgeon’s Storehouse”

Näyttää siltä että 1800-luvulla lääkärit ja kirurgit yleisesti luopuivat selkärangan manipulatiivisestä käsittelystä ja suhtautuminen siihen muuttui. Syy tähän asennemuutokseen ei ole täysin selvää, mutta osaltaan on saattanut vaikuttaa lääkäreiden harjoittamien tekniikoiden umpimähkäisyys ja käden otteisiin liittyen tekijöiden lahjattomuus, jolloin käsittely koettiin turhaksi ja tehottomaksi. Ajassa vaivanneen tuberkuloosin heikentämään selkärankaan liittyvät käsittelyn vaarat myös tunnistettiin, mikä on saattanut vaikuttaa lääkäreiden asenteisiin ja suhtautumiseen jäsenkorjaukseen erityisesti selkärangan käsittelyn osalta.

Huomattava poikkeus aikakauden asenneilmapiirissä oli lääkäri nimeltä Wharton Hood, joka kuuluisan lontoolaisen jäsenkorjaaja Robert Howard Huttonin (1840-1887) ohjauksessa tuli myös itse taitavaksi jäsenkorjaajaksi sen myötä päätteli, että se oli sekä hyödyllistä että turvallista. Vuonna 1871 hän julkaisi teknisen käsikirjan raajojen manipuloinnista lääketieteen aikakauslehti Lancetissa.

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0140673602784080

Jäsenkorjaus kuitenkin siirtyi uudelleen kylän parantajien hallinnoimaksi eri puolilla Eurooppaa ja Aasiaa. Epäilemättä nämä lukuisat jo unohduksiin jääneet sekä noitavainojen harventamat parantajat olivat sukupolvesta toiseen siirtäneet jäsenkorjauksen perinnetietoa ja parannustaitoa jo muinaisista ajoista, kauan ennen kuin se lääketieteen piirissä virallisesti tunnistettiin, mutta nyt he olivat paljon näkyvämmässä asemassa yhteiskunnassa.

Hippokrates ja hänen tekniikkansa

Hippokrates jätti jälkeensä paljon merkintöjä ja ohjeita koskien sairauksien havainnointia ja niiden hoitoa. Potilaiden hoidossa Hippokrates suositteli sellaisia yksinkertaisia keinoja kuten lepo, auringonvalo, liikunta ja oikea ruokavalio. Hän myös pyrki hoitamaan potilasta aina kokonaisuutena ja vältti ylimääräistä lääkevalmisteiden käyttöä.

Kirjoituksissaan “On the Articulations” (400 ekr.) Hippokrates kuvaa hyvin yksityiskohtaisella tavalla erilaisia menetelmiä, joilla kehon eri nivelten sijoiltaanmenot ja virheasennot korjataan.

Luiden ja nivelten vammat olivatkin tuolloin usein hoidon kohteena. Sijoiltaan menojen ja murtumien hoidossa saavutettiin myös hyviä tuloksia. Hoidossa käytettiin usein apuna erilaisia apuvälineitä kuten vipuja ja lastoituksia. Kuvaukset vaihtelevat siis hienovaraisesta nilkan synnynnäisen asentovirheen korjaamisesta enemmän voimaa vaativaan olkapään sekä voiman lisäksi myös apuvoimaa ja apuvälineitä vaativan lonkan sijoiltaanmenon korjaamiseen.

Ottaen huomioon sen kuinka puutteellista anatomian tietämys vielä tuohon aikaan oli teki Hippokrates hämmästyttävän tarkkoja diagnooseja sekä kehitti arvokkaita ja taitavia menetelmiä nivelten käsittelemiseksi. Monet hänen menetelmistään raajojen dislokaation korjaamiseksi ovat samoja tai samankaltaisia kuin nykyisinkin käytetyt menetelmät myös virallisen terveydenhuollon piirissä. Opitulla havainnoinnilla ja kliinisellä taidolla tutki Hippokrates niveliä tavalla joka kompensoi hänen epätäydellistä ymmärrystä varsinaisesta anatomiasta. Hän myös tunnisti selvästi subluksaation ja dislokaation välisen eron ja kirjoituksissaan toi esille sen, että nivelten osittaiset sijoiltaanmenot (subluksaatio) saattoivat tapahtua hyvinkin eriasteisesti.

“Dislokaation voi tunnistaa seuraavista oireista”, kirjoittaa hän Articulations-tutkielmassaan.”Koska ihmisen ruumiin osat ovat suhteessa toisiinsa, kuten kädet ja jalat, niiden nivelien ääntä olisi aina verrattava toiseen äänettömään, sekä toisin päin, eikä verrata niitä muiden ihmisten niveliin (yhden ihmisen nivelet ovat näkyvämpiä kuin toisen), vaan tarkastella potilasta ja varmistua onko nivelen ääni suhteessa toiseen poikkeava.”.

Hippokraten ohjeet nilkan synnynnäisen asentovirheen korjaamiseksi:
“Siksi eräät näistä synnynnäisistä virheasennoista, joskin vähäisessä määrin, voidaan korjata luonnolliseen tilaansa, ja erityisesti tämä koskee nilkkaniveltä. Suurin osa synnynnäisestä kampurajalasta on korjattavissa, paitsi ellei asentovirhe ole kovin merkittävä, tai se ei ole kiinnittynyt asentovirheeseen kovin nuorena. Parasta siksi, on hoitaa tällaiset tapaukset mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen kuin jalan luiden liikerajoitus on kovin suuri, ja ennenkuin sääreen ehtii syntyä lihasmassan hävikkiä. On olemassa useampia kuin yhdenlaisia kampurajalkoja, joista suurin osa ei ole täydellisesti sijoiltaan, mutta on huonontunut liitettyen raajan tavanomaiseen pitämiseen tietyssä asennossa. Hoitoa tehtäessä on kiinnitettävä huomiota seuraaviin seikkoihin: painetaan nilkasta sääriluuta ja oikastaan se pois sisäkierrosta, tehdään vastapainetta kantaluulle suunnaten liike ulospäin niin että se saadaan linjaansa, jotta virheasennossa olevat jalkapöydän luut menevät kohdilleen keskellä ja sivulla; ja ote varpaista, mukaanlukien isovarvas, kierretään sisäänpäin ja pidetään niin; osat varmistetaan paikoilleen tuella, pihkalla ja pehmeillä nahkasiteillä…..”

http://classics.mit.edu/Hippocrates/artic.html

Kiireestä kantapäähän

Suomalainen kansanparannusperinne elää. Se edelleen rakentuu ja kasvaa monimuotoisessa dynaamisessa vuorovaikutussuhteessa ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan. Se muotoutuu rakenteisiin ja ajassa vallitseviin käsitteisiin; fysiologian ja anatomian tietämykseen sekä niihin liittyvän tieteellisen tiedon kehitykseen ja tiedollisiin muutoksiin kansainvälisessä ja suomalaisessa tutkimuksessa. Kansanperinteen käsitteistön muotoutuessa nykyaikaan soveltuvaksi ei se kuitenkaan ole hävittänyt juuriaan ja perustaansa, minkä ytimenä on ennen kaikkea ymmärrys ihmiskehon kokonaisvaltaisuudesta ja sairauskäsitysten muotoutuminen tämän pohjalta. Myös ihmisen suhde osana ympäröivää luontoa ja luonnontieteellistä todellisuutta on osa suomalaiseen kansanparannukseen liitettävää maailmankuvaa.

Käsitys ihmisestä kokonaisuutena sekä kokonaisuuden hahmottaminen hoidollisena lähtökohtana on myös modernin jäsenkorjaustaidon ydinajatus. Koska ihmisen keho toimii saumattomana fysiologisena kokonaisuutena on se myös hoidettava kokonaisvaltaisesti; näin on kansanparannuksen piirissä ajateltu läpi vuosisatojen, jollei vuosituhansien aina näihin päiviin saakka. Suomen kielessä on jäsenkorjaukseen liittyen säilynyt joitakin ilmauksia viitaten menneeseen aikaan, jolloin jäsenkorjaus kansanparannusmuotona oli vielä yleistä kaikkialla Suomessa ja osa maatalousvaltaisten yhteisöjen arkipäiväistä elämää. Vieläkin ”tarkkailemme kiireestä kantapäähän” ihmistä josta haluamme syystä tai toisesta tehdä pikaisen arvion. “Kiire” merkitsee vanhahtavassa kielenkäytössä päälakea joten ”kiireestä kantapäähän” katsoessamme arvioimme toisen ihmisen “päästä jalkoihin”.

Symmetria tukirangan luonnollisena tilana

“Kiireestä kantapäähän” on myös konkreettisesti ollut menneen ajan jäsenkorjaajan lähtökohta hoitotilanteen alkaessa. Kipujen vaivaama potilas on asetettu lattialle tai penkille selälleen ja tasapainotekijät on mitattu silmämääräisesti tai asiaan kehitettyjä apuvälineitä, kuten mittauskeppiä hyväksi käyttäen. Saadun mittaustuloksen mukaan ja esimerkiksi kehon vasemman ja oikean puoliskon mittaeroja tarkkaillen on parantaja aloittanut hoitonsa, arvioinut vaivan laatua sekä taidoillaan jäsenkorjaajana pyrkinyt korjaamaan tasapainotekijöitä horjuttavat ongelmat lihaksissa, jänteissä sekä nivelissä.

Mittaaminen on myös suoritettu päälaesta vuorotellen molempien jälkojen kantapäähän; vastakkaista jälkojen ja käsien ristimittaa on hyödynnetty suoritettaessa ”kohtauksesta mittaamista”. Nimittäin entisajan ihmisen raskas ja kehoa toispuoleisesti rasittava pitkäaikainen fyysinen työ metsissä ja pelloilla saattoi rasittaa kehoa ja vääntää keskivartalon vatsalihakset niin pahoin kramppiin että seurauksena saattoi olla jopa pahoinvointikohtaus. Tarvittavan mittauksen jälkeen kouristuksessa ollut keho tasapainoitettiin kudoksia hieromalla, lyhyemmässä ristimitassa olleita raajoja vetämällä tai perusteellisemmin lihaksia ja niveliä käsittelemällä. Kehon jännitys laukesi, symmetria korjaantui ja vaiva näin parani. Myös vastasyntyneen kehon symmetriaan kiinnitettiin huomiota. Heti syntymän jälkeen vastakkaisten raajojen ristimitta tarkastettiin ja näin kyettiin havannoimaan synnytyksen yhteydessä niveliin kohdistuneet vauriot tuoreeltaan sekä korjaamaan ne.

Kehon tukielimistön symmetria ja sitä ajatusta hyödyntäen kehon kivuttomaan luonnolliseen tilaansa palauttaminen on yleensäkin ollut menneen ajan hoidollisen ajattelun tavoite. Keinot ja tavat ovat kuitenkin suuresti vaihdelleet paikallisesti kehittyneen jäsenkorjausperinteen sekä parantajan omien kykyjen ja ymmärryksen mukaan. Vaikka Suomessa on jäsenkorjausperinne ennen kattanut koko maan löytyy arkistoitua kirjallista tietoa sekä tallennettuja kuvauksia hoitotilanteista hyvin vähän. Syynä saattaa olla tutkijoiden kiinnostuksen suuntautuminen ja etnografisen tallennuksen keskittyminen magiaan eli loisuihin ja taikoihin arkisemman jäsenkorjauksen jäädessä näin kiinnostuksen puuttuessa tallentamatta. Mutta eivätpä jäsenkorjaajatkaan ole välttämättä olleet halukkaita paljastamaan kansanperinteen tallentajille salojaan. Parantajan omaama tieto usein on kulkenut perintönä suvun sisällä “isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle”, joten kyseessä on ollut eräänlainen suvun oma sisäinen pääöma, joka on ehkä taannut arvostetunkin aseman yhteisössä. Myös kriteerit parantajaperinteen jatkajaa kohtaan ovat ennen olleet korkeat; hyvältä parantajalta vaadittavat synnynnäiset ominaisuudet on katsottu olevan vain harvalla ja valitulla ja näin osaltaan myös tallentajien ymmärryksen ulottumattomissa.

Muutamia viittauksia jäsenkorjaukseen löytyy Samuli Paulaharjun kuvaamana:

“…Onpa hierojamuorikin hiukan tietäjän lahkoa, tuntee ja tietää ihmisen jäsenet, suonet ja sisuskalut ja luisilla sormillaan kiskoo, liikuttelee ja nytystelee kuivettuneet ja läjäytyneet suonet, sekä pintasuonet että valtimot ja sydänsuonet, sekä peukalo- että jalka- ja hermosuonet, napalyöppärit ja selkävuoletkin, hieroo hivuttelee kaikki suonet ja jäsenet vereviksi ja notkeiksi sekä asettelee ne oikeille sijoilleen. Hän se saattaa myös huppuhauteet rakennella yskätautiselle sekä rutistella pois kiusallisen ronkankolottajan ja vielä jaloillaan tallaten karkoittaa selänkirvestäjän, joka joskus oikein pahasti työntekijän selkää rouhaisee. ”

 

“Kansanomainen lääkintätietous” Matti Hakon toimittamana tietää kertoa iskias-vaivasta seuraavaa:

Hissiäisellä kuuluu vanha kansa tarkoittavan iskiashermoa. Parannus on seuraava. 1. Jalalle annetaan voimakas hieronta varpaan nenästä aina lanteitten ja selän yhtymäpaikkaan asti. Hermoa painavat lihakset otetaan molempien kämmenien väliin voimakkaasti hierottavaksi, samalla annetaan luja hermopuristus; 2. Rumpataan jalkaa edestakaisin vetämällä ja työntämällä, että lyhentynyt jalka venyy täyspituiseksi; 3. Nyt pidetään sairasta suolakylvyssä tai lipeäkylvyssä, jossa on kaksi lusikalliusta tärpättiä; 4. Hikoiluaineena käytetään kuumaa viinimarjamehua; 5. Liikuntaa paljon, mutta se pitää käyttää hyödylliseen työhön”

(Savonlinna)

 

Sisäelinten luonnollinen epäsymmetria on osattu ottaa huomioon kun ”reumatismia” on paranneltu:

Otetaan santaa ja se pestään. Sitten se pannaan kankaiseen pussiin ja joukkoon runsaasti suolaa. Pussi kuumennetaan uunissa ja se pannaan oikean istumalihaksen alle, johon on sivelty parin kämmenen leveydeltä kotipolttoista tervaa. Sitten maataan pussin päällä n. 1-2 t. Tämä uusitaan ja tehdään 3-4 kertaa viikon aikana. Istumalihas on tervattava joka kerta uudelleen. Terva pannaan alaraajan kiinnityskohtaan. Suolaa ja santaa ei tarvitse uusia. Ne kuumennetaan vain. Jos sydän sattuu olemaan oikealla puolella, pannaan pussi vasemman istumalihaksen alle. Kun sitten lauantaina menee saunaan, pitäisi reumatismin olla poissa ruumiista. Jos vielä joskus tuntuu särkyä, voi hoidon uusia vähän ajan kuluttua.”

(Sippola)

 

Ennen piirilääkäreitä ei Suomessa ollut tieteellisen koulutuksen saanutta lääkärikuntaa, joten sairauksien hoito oli luonnollisesti kansan omien konstien ja asiaan erikoistuneiden parantajien ja jäsenkorjaajien varassa. Ensimmäinen piirilääkärin virka perustettiin Pohjanmaalle 1749 ja vuosisadan loppuun mennessä oli virkoja perustettu 11 kpl. Piirien alueet olivat kuitenkin varsin laajat erityisesti maan itäosissa, joten vielä 1800-luvun lääkärillä käynti ja kansan harjoittama oma parannustaito eli kansanparannus toimivat Suomessa rinnakkain. Lääkärit ja kansanparantajat nojasivat myös hoitokäytännöiltään samoihin periaatteisiin ja sen ajan lääketieteellisen tietämykseen kuten nelinesteoppiin. Vuosisadan vaihde toi selvän murroksen kansankulttuurin ja virallisen lääketieteen välille, mitä kiihdyttämässä oli Kansanvalistusseuran perustaminen 1874 ja kansanvalistustyön käynnistyminen. Kansanvalistustyö Suomessa pyrki johdonmukaisesti hävittämään kansan keskuudessa harjoitetun omaehtoisen hoitotyön, kuten jäsenkorjauksen mm. tuki- ja liikuntaelinongelmien osalta, ja siirtämään sen yksinomaan lääkäreiden haltuun.

Lainaus Kansanvalistusseuran julkaisusta ”Ensimmäinen apu tapaturmissa” 1901

…Tähän liitettään vielä seuraavat yksinkertaiset neuvot, jotka ovat otetut rautatieasemien seinille ripustetusta taulusta; ”Ensimmäinen apu tapaturmissa”

Sijoiltaan meno.

Tällä ymmärretään sellaista vammaa, jolloin ne luun päät, jotka muodostavat nivelen, ovat temmaistut irti toisistaan; tavallisin on sijoiltaan meno olkanivelessä. Vahingoittunut lähetetään heti lääkärin luo. Kenenkään muun ei pidä koetella sijalleen vetämistä eikä muuta sellaista, kuten kuitenkin usein tapahtuu. Nyrjähdyksistä ei koskaan saa sijalleen vetämistä yrittää. Kylmiä vesikääreitä asetetaan päälle.

Muutos kiihtyi 1900-luvun alussa kun apteekeissa siirryttiin nopeasti käsityönä valmistetuista lääkkeistä tehdastekoisiin ja röntgenkuvaus keksittiin 1895. Ensimmäinen kuvantamismenetelmä omaksuttiin nopeasti lääketieteeseen synnyttäen uuden lääketieteen haaran, radiologian, missä diagnoosin tekeminen perustuu röntgentutkimuksiin ja niissä havaittuihin löydöksiin. Suomessa ensimmäiset röntgensäteilyyn liittyvät turvausmääräykset annettiin jo 1932 mutta vielä 1957 julkaistu ”Emännän tietokirja” varoiteltuaan ensin iskiaksen omahoidosta ”…on suorastaan vaarallista koettaa itse erilaisilla linimenteillä, hieronnalla jne. parannella tätä vaivaansa; ainoastaan tarkka lääkärin tutkimus voi ratkaista mikä iskiaan aiheuttaja on…”  tuo esiin ”röntgenhoidon” ylivoimaisuuden: ”Nykyisin on useissa tapauksissa röntgenhoidolla onnistuttu huomattavassa määrin lyhentämään taudin kestoaikaa ja helpottamaan sen aiheuttamaa kipua.”

Ensimmäinen kunnanlääkäri palkattiin Viitasaarelle vuonna 1882 ja 1910-luvun alkuun mennessä oli Suomessa jo 159 kunnanlääkäriä.

Kansanvalistuksen harjoittama varoittelu ja pelottelu asennemuokkaajana teki tehtävänsä kaikkialla Suomessa, mutta toisaalta kansa edelleen luotti omiin ”jäsentohtoreihinsa”, kuten asia ilmaistaan Toivo Rautavaaran kirjassa ”Miten luonto parantaa: Kansanparannuskeinoja ja luontaislääketiedettä”, 1980.

””Isälläni oli sellainen polvivika, että polvilumpio nytkähti pois sijoiltaan. Tämä tapahtui useampia kertoja lapsuus- ja nuoruusaikanani. Isäni ei vikanaisella jalallaan pystynyt ottamaan askeltakaan. Kun vika ilmaantui, niin isäni käski valjastaa hevosen, hänet hoidettiin rekeen ja hän ajoi korjauttamaan polveaan Limingan Honkisuolla asuvalla Juho Hannilalla eli yleisesti kutsutulla jäsenkorjaaja Huru-Jussilla. Ensiksi Huru-Jussi siveli, hiveli ja hieroi polvea. Sitten hän nytkäytti polvilumpion paikoilleen ja isäni pystyi kävelemään kuin terve mies. Huru-Jussin kuoltua hänen poikansa Aaro on jatkanut isänsä ammattia.

Ylivieskassa asuessamme nuorimman poikamme lonkkanivel meni pois sijoiltaan. Hänet vietiin lääkäriin, hänen lonkkansa kuvattiin ja sitten hänet määrättiin vietäväksi Helsinkiin sairaalaan, jossa nivel olisi pantu paikoileen ja makuutettu poikaa puoli vuotta kipsissä. Vaimoni oli kuullut että Ylivieskan Niemelänkylällä asuu ”jäsentohtori” Hannes Myllylä. Hän vei poikamme Myllylän luokse. Jäsenkorjaaja sanoi, että lonkkanivel oli jo pitemmän aikaa ollut poissa paikoiltaan ja nivelkuoppaan oli kasvanut rustoa. Voiteen kanssa Myllylä hieroi hellävaraisesti niveltä ja sitten veti sen paikoileen. Lähtiessä hän varoitti: ”Nyt pitää olla varovainen, ettei nivel nyrjähdä kuopastansa”. Kului pari päivää ja poika oli lonkkansa puolesta aivan terve. Sitten hän hyppäsi alas tuolilta ja lonkka lähti sijoiltansa. Ei auttanut muu kuin viedä hänet takaisin Myllylälle, joka pani lonkkanivelen takaisin paikoileen. Mutta toista vuotta poikaa oli käytettävä joka toinen viikko hierotettavana, että rusto kului pois. Kun tuo reilu vuosi oli kulunut. niin jalka oli aivan terve ja poikamme pystyi melkoisiin urheilullisiin saavutuksiin, sellaisiin, jotka vaativat tervettä raajaa.

Raudaskosken koululla ollessamme vaimoni selkä nitkahti ja hän ei pystynyt laisinkaan liikkumaan. Hän makasi vuorokauden selällään vuoteessaan kykenemättä edes käännähtämäänkään. Lankoni haki Ylivieskan Niemelänkylästä jäsenkorjari Uuno Hakalan selkää parantamaan. Uuno Hakala hieroi selkää noin puoli tuntia voiteen kanssa ja sitten hän painoi sijoiltaan nitkahtaneen selkänikaman paikoilleen. Sitten Hakala sanoi vaimolleni: ”Nyt ylös sängystä ja kävelemään”. Vaimoni nousi ja alkoi kävellä lattialla, kuin selkä ei koskaan kipeä ollutkaan. Jälestä päin hän sanoi: ”Ette voi kuvitella, kuinka hyvältä se tuntui, kun selkään ei käynyt kipeästi. Tuollaista äkkiparannusta en olisi koskaan todeksi uskonut”.
Samainen Hakala paransi poikamme Timon jalat, jotka olivat kävelemättömässä kunnossa. Poika oli hyppinyt toveriensa kanssa lautatapulin päältä maahan ja siinä sivut nitkahtivat niin, että poka oli kannettava kotiin. Autolla hänet vietiin Hakalaan. Hakala hieroi sivuja pakarain päältä ja sitten hän painoi häntäluun seutua, että hiljainen rusahdus kuului. Hakala käski tämän jälkeen pojan kävelemään ja hän käveli niin kuin sivut eivät olisi koskaan kipeät olleetkaan.””

 

1980-luvun alussa aloitti lääkäri Antti Hernesniemi merkittävän, lähes kaksi vuosikymmentä jatkuneen tutkimusprojektinsa keskipohjalaisista jäsenkorjaajista. Opinnäytetyössään “Presentation of bonesetter-patient collaboration through “positiographical cinemanalysis” (1999) hän tutki, jäljensi piirroksin ja kuvasi erityisesti ullavalaisen kansanparantaja Ina Nygren Känsälän hoidossaan käyttämiä otteita sekä potilaan hoidon aikana tekemiä raajojen liikeratoja tarkkuudella, joita ei ollut aiemmin julkaistu kirjallisuudessa. Ina Känsälän merkittävyydestä alueen jäsenkorjausperinteen kehitykselle kertoo se, että useat tutkimuksen kohteena olleet alueen silloiset jäsenkorjaajat olivat itse saaneet Inalta hoitoa ja näin samalla oppineet jäsenkorjausasioita. Keskipohjanmaalla onkin jäsenkorjaus elävänä hoitomuotona säilynyt pisimpään alueen maatalousvaltaisuuden vuoksi ja erilaisiin ”jäsenvikoihin” kuten nyrjähdyksiin, venähdyksiin ja sijoiltaanmenoihin on lähes tasavertaisesti virallisen terveydenhuollon rinnalla haettu apua alueen taitavilta jäsenkorjaajilta.

Antti Hernesniemi perusti paikallisten jäsenkorjaajien Pentti Penttilän ja Olavi Mäkelän sekä asianharrastajien kanssa Kansanlääkintäseura r.y.:n vuonna 1986. Sen ydintoiminnoiksi määriteltiin seudulle tyypillisten kansanlääkintähoitojen tarjoaminen, niiden tutkiminen, julkaisu- sekä tiedotustoiminta. Antti Hernesniemen vielä toimiessa 1990-luvun alkuvuosikymmenellä Kansanlääkintäseuran johdossa aloitettiin Suomessa ensimmäisenä myös systemaattinen jäsenkorjauksen koulutus ulkopuolisille. Vuonna 1993 alkaneen perehdyttämistoulutuksen opettajina toimivat kaustislainen Pentti Penttilä ja ullavalainen Olavi Mäkelä.

Tänä päivänä jäsenkorjaajiksi Suomessa kouluttavat Kansanlääkintäseura ry. (kalevalainen jäsenkorjaus), Perinteinen jäsenkorjaus ry. sekä Suomalainen jäsenkorjaus ry. Kaustisen Kansanlääkintäkeskuksessa harjoitetaan ja koulutetaan myös ns. kaustislaista jäsenkorjausta eli lyhyempiä ongelma-alueisiin kohdistuvia osahoitoja. Kaikki eri nimikkeiden alla kulkevat suuntaukset perustuvat kuitenkin samaan vanhaan keskipohjalaiseen jäsenkorjaustaitoon.

Kuvat:

Parantaja apulaisineen Taivalkosken Loukonvaarassa

Kuva: Samuli Paulaharju 1917 / Museovirasto

https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK3490:2249

Pekka Rissanen toimittaa ”kohtauksesta mittaamista”

Kuva: Ahti Rytkönen / Museovirasto

https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK1482:560

Kohtausta mitataan, mittaajana Lasasen eukko

Kuva: Samuli Paulaharju 1917 / Museovirasto

https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KK3490:2225

Lähteet:

https://www.researchgate.net/publication/231536811_Hernesniemi_Antti_Presentation_of_bonesetter-patient_collaboration_through_positiographical_cinemanalysis_Medical_thesis_University_of_Oulu_1999

Kansanomainen lääkintätietous, 1957, toim. Matti Hako

Miten luonto parantaa, Toivo Rautavaara, WSOY 1980

http://www.kirjastovirma.fi/en/node/1348

Tuki- ja liikuntaelimistö toimii aina kokonaisuutena.  Häiriö yhdessä osassa kehoa voi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko kehon toimintaan.

Jokainen voi omilla valinnoillaan ja elämäntavoillaan vaikuttaa tuki- ja liikuntaelimistönsä kuntoon. Keho on tarkoitettu liikkumaan ja liike todellakin on “lääke”. Aina ei kuitenkaan omat keinot riitä vaan kipujen taustalla voi olla kehossa piileviä ongelmia, mihin tarvitaan toinen ihminen korjaamaan ne.

Yli miljoonalla suomalaisella on jokin pitkäaikainen tuki- ja liikuntaelinten sairaus (TULES). Työikäisille tyypillisimpiä tule-ongelmia ovat lanneselän-, niska- ja hartiaseudun vaivat sekä nivelrikko. Eläköitymisen jälkeen yleisimpiä ongelmia ovat polven ja lonkan nivelrikko, osteoporoosi ja erilaiset toimintakyvyn rajoitukset.

Tule-ongelmat tulevat yhteiskunnalle kalliiksi aiheuttaen paljon sairaanhoitokuluja, poissaoloja töistä ja työkyvyttömyyttä puhumattakaan niiden aiheuttamista inhimillisistä kärsimyksistä; ongelmien vaikutus toimintakykyyn sekä kivun heikentämä elämänlaatu.

Kipu onkin yleisin tuki- ja liikuntaelinongelmien oire. Kipu voi olla akuuttia kuten noidannuoli tai pitkäaikaisempaa eli kroonista, kuten nivelrikkokivut tai selkäkivut.

Toiminta- ja liikkumiskyvyn oireet ja liikerajoitteet nivelissä voidaan nähdä myös tule-oireiksi ja ongelmien kroonistumisen ehkäisemiseksi on syytä korjata ne.

TOS-oireyhtymä

Yksi yleisimmistä rintakipuja aiheuttavista tukielinsairauksista on rintakehän yläaukeaman hermopinneoireyhtymä eli TOS. Sen on ajateltu johtuvan ylimpien kylkiluiden toiminnallisesta liikehäiriöstä. TOS-oireyhtymässä esiintyy pitkäkestoista särkyä tai puutumista hartiassa tai kipusäteilyä rintakehän etuosaan, lapaluun alueelle sekä yläraajaan. TOS-oireet ilmaantuvat yläraajaa rasitettaessa, etenkin käsien kohoasennossa ja pahenevat rasituksen jälkeen. Kaularangan rappeutumamuutokset saattavat niinikään ahtauttaa hermojuuriaukkoja ja aiheuttaa rintarangan yläosaan ja yläraajaan säteilevää kipua. Joskus kipu voi muistuttaa sydänkipua. Oireet eivät kuitenkaan liity rasitukseen, vaan tiettyihin kaularangan liikkeisiin.

SELKÄ

Selkäkipu tarkoittaa selän alueella olevaa kipua joista yleisin on ns. alaselkäoireyhtymä. Sen taustalla on usein SI-nivelen lukkiutuminen ja lantiokorin virheasento minkä seurauksena selkärankaan kehittyy jännitettä sekä sitä kompensoivia ongelmia kuten skolioosia, välilevyn pullistumaa sekä erilaista rappeumaa välilevyihin ja nikamiin.

Rintarangan kivut liittyvät rintarangan jäykistymiseen, mikä saattaa aiheutta hengityksen vaikeutta, ahdistuksen tunnetta tai yleisesti “lukon” tunnetta yläselässä. Rintakehän ja rintarangan jäykistymisestä aiheutuvia ongelmia saatetaan joskus epäillä johtuvaksi muusta ongelmasta tai sairaudesta liittyen esim. sydämen ja keuhkojen toimintaan..

NIVELRIKKO

Kuluma nivelessä eli nivelrikko (artroosi) tarkoittaa nivelen pinnalla olevan nivelruston vähittäistä rappeutumista ja ohentumista. Nivelrikkoa voi esiintyä useissa eri nivelissä. Tavallisimmin sitä havaitaan polvessa, lonkassa, selkärangassa, isovarpaan tyvinivelessä ja sormien kärkinivelissä.

Nivelet kuluvat luonnostaan ikääntymisen myötä mutta ennenaikaisen kulumisen taustalla voi olla pitkäaikainen virheasento nivelessä sekä nivelen vääristynyt liikerata. Nivelrusto saattaa vaurioitua myös nivelvammoissa ja niiden jälkeisestä nivelen epävakaudesta, liian raskaasta liikunnasta ja työstä. Liikunnan parissa sattunut polvivamma on yleisin syy polven pysyvälle toimintakyvyn laskulle ja nivelrikolle nuorella iällä.

Vaikka nivelpintaan jo kehittyneeseen kulumaan ei juuri voi enää vaikuttaa voi nivelen virheasennon ja liikeradan korjaamalla vapauttaa kipua aiheuttavat hermopinteet sekä palauttaa nivelen aineenvaihdunnan.

 

 

 

SI-nivel on kahden suoliluun ja niiden välissä olevan ristiluun välinen liitoskohta

SI-nivel on yleisesti käytetty nimitys risti-suoliluunivelstä (RS-nivel), englanniksi sacroiliac joint (SI-nivel).

Lantion muodostaa rengas, joka on rakentunut kolmesta luusta, kahdesta suoliluusta eli iliumista sekä ristiluusta eli sacrumista. Suoliluut liittyvät edessä häpyliitoksen välityksellä toisiinsa ja niveltyvät selkäpuolella molemmin puolin ristiluuhun ristisuoliluu- eli SI-nivelellä.

Tämä kolmen luun muodostama “lantiokori” on sidekudosten koossa pitämä kokonaisuus. Huolimatta voimakkaista nivelsiteistä muodostaa SI-nivel traumatologian kannalta kuitenkin painonjakaumaholvin heikoimman kohdan. SI-niveleen kohdistuu kova rasitus joten se on suhteellisen altis toimintahäiriölle eli virheasennoille tai lukkiutumiselle:

  • SI-nivel voi lukkiutua äkillisen iskun, kaatumisen tai esim. kuoppaan astumisen seurauksena. Kivun tai lukkiutumisen voi myös aiheuttaa äkillinen kierto- tai taivutusliike.
  • SI-nivelen yliliikkuvuus on useimmiten raskaana olevien ongelma. Relaksiini-hormonin aiheuttama nivelsiteiden löystyminen ja pehmeneminen johtaa usein häpyliitoksen, lantiorenkaan ja SI-nivelten suurentuneeseen liikkuvuuteen. SI-nivel voi myös olla yliliikkuva läheisyydessä olevan ligamentin tai nivelsiteen venähdyksen seurauksena.
  • SI-nivelten tulehdustila on tyypillinen löydös selkärankareumassa.

 

Lantio on kiertynyt kun suoliluun kärjet (SIAS) ovat selällään makuulla eri korkeudella. Tällöin myös lonkkanivelet kiertyvät toispuoleiseen liikerataan nostaen myös reidet eri korkeudelle suhteessa toisiinsa.

 

Esimerkkejä Si-nivelen toimintahäiriöstä

Nilkan ja/tai polven virheasento voi aiheuttaa jalkojen ns. eripituisuuden mikä kallistaa lantion vinoon.

  • Kun SI-nivel on virheasennossa tarkoittaa se sitä, että suoliluu nousee ylemmäs suhteessa ristiluuhun. Tällöin virheasennon puolella oleva jalka lyhenee, koska suoliluu nousee ylemmäs selkärankaan nähden. Tämä aiheuttaa lantiokorin vinoutuman sivusuunnassa ja ristiluuhun painetta sivuttaissuuntaiseen kallistumaan. Ja koska ristiluu on selkärangan perusta voi vino perusta näkyä ylempänä rangassa esim. s- tai c-skolioosina.
  • Usein suoliluu myös kiertyy eteenpäin, joskus myös taaksepäin ja tämä aiheuttaa vääntöä ristiluuhun. Eteenpäin kiertynyt suoliluu vääntää ristiluuta eteenpäin aiheuttaen lannerangan liiallisen lordoosin ja rintarangan kyfoosin korostumista sekä altistumista erilaisille lannerangan vaivoille kuten nikamakaaren rikko tai nikamasiirtymä.
  • Kiertynyt lantio rasittaa myös piriformista, psoas-lihaksia ja monia muita lihaksia aiheuttaen näin lihaskiristyksiä kylkiin, rintarankaan, niskaan ja olkapäihin sekä alaspäin pakaraan, reiteen ja pohkeeseen aina akillesjänteeseen saakka.

Lantion toimintahäiriö

Lukkiutuma tai virheasento SI-nivelessä saa aikaan virhekuormituksen lannerangassa, jolloin syntyvät tavallisimmat ongelmat selkään. Toimiva SI-nivel ja lanneranka kuormittuvat luonnottomasti, mistä seuraa lihaskiristystä piriformikseen, takareiteen, pitkiin selkälihaksiin ja jalan loitontajalihaksiin. Seurauksena on myös esim. iskias-hermoa ärsyttäviä välilevypullistumia, välilevyrappeumia ja kulumista.
Lisäksi voi esiintyä paljon muitakin ongelmia, kuten kipuja useissa eri paikoissa: pakaralihaksessa, nivusessa, lonkassa, polvessa, sääressä, pohkeessa, akillesjänteessä, kantapäässä, jalkaterässä ja varpaissa.

Kun lantio on kallistunut ja suoliluu kiertynyt niin myös lonkkanivel ja reisiluu joutuvat luonnottomaan liikkeeseen. Tämä vääntää lonkkaniveltä ja aiheuttaa lonkkanivelen kulumaa. Virheasento vaikuttaa myös polveen ja nilkkaan: koko jalka toimii luonnottomasti, askellus on väärä ja nivelet kuormittuvat luonnottomasti. Lisäksi tulee lihaskireyttä, joka entisestään vääntää niveliä. Tästä väärästä askelluksesta seuraa ongelmia aina jalkaterään ja varpaisiin saakka.
Koska suoliluun harjalta lähtee lihaksia ylös rankaan ja kylkiluihin, aiheuttaa vino lantio lihaskireyttä niihin vetäen ylävartaloa vinoon. Tämän seurauksena aiheutuu lihaskireyttä niskaan sekä kipuja ja vaivoja yläselkään, niskaan, olkapäihin ja niitä kautta aina sormien tuntohäiriöihin ja pääkipuun saakka.

SI-nivelen toimintahäiriö on hyvin yleinen ongelma ja se on lähes kaikilla selkävaivoista kärsivillä.

SI-nivelen korjaaminen: Jäsenkorjaus tarjoaa lempeän ja turvallisen tekniikan, jonka avulla SI-nivelten ja koko lantiorenkaan toimintakyky palautetaan. Kun lantio on tasapainoitettu oikenee ja palautuu lanneranka luonnolliseen linjaansa lähes itsestään.

 

 

 

Kehon tasapainotekijät ja nivelten asentovirheet

Monen kroonisen kiputilan, kuten selkäkivun taustalla on pitkän ajan kuluessa kehittynyt tukirangan ja lihaksiston epätasapaino ja nivelten asentovirheet. Nämä yhteensä aiheuttavat muutoksia lihasten ja tukikudoksen lepopituuteen synnyttäen erilaisia paine- ja jännitystiloja kudoksiin, hermopinteitä sekä nestekierron häiriintymistä kaikkialla elimistössä. Ajan myötä asentovirheet pitkittyessään voivat muuttua myös degeneratiivisiksi. Ennen kaikkea lantion toimintahäiriö; lantiokorin kallistuminen ja kiertyminen ja SI-nivelten lukkiutuminen aiheuttaa koko kehon tasapainotekijöissä muutoksia jotka ovat omin silmin havaittavissa. Peilin edessä voi tarkastella itse mm. seuraavia tasapainotekijöitä:

Pään kallistuminen – Hartioiden korkeusero – Lantion vinous – Käsien sormenkärkien korkeusero roikotettaessa – Polvien asento (pihtipolvet ym.) – Jalkaterän asento (esim. kiertyminen ulospäin)

Jalkojen ns. pituusero

Normaalisti molemmat jalat ovat saman mittaisia. Kun jaloissa havaitaan pituuseroa on se yleensä merkkinä si-nivelten sekä kokonaisuudessaan lantiokorin toimintahäiriöistä. Lantiokorin kiertyminen ja kallistuminen kiertää myös suoliluihin niveltyvät lonkkanivelet toispuoleiseen liikerataan ja asettaa ne eri korkeudelle lantiokorissa. Alaraajojen näennäistä mittaeroa synnyttää myös nilkkojen ja polvien virheelliset asennot sekä kantaluun lukkiutuminen akillesjänteen kiristäessä sitä. Lantiokorin tasapainoittamisen ja si-nivelten toiminnan palauttamisen myötä myös jalkojen ns. mittaero korjaantuu. Erilaiset keinotekoiset korokkeet ns. lyhyemmän jalan puolella ovatkin yleensä turhia tai jopa haitallisia koska ne tukevat lantion virheellistä asentoa.

 

 

 

 

“… the lymphatic system is no less essential than the blood circulatory system for human health and well-being.”

 

Imusuonet on osa verenkiertoa.

Imunestejärjestelmä eli lymfa on kehon oma viemäröintijärjestelmä. Sen tehtävänä on palauttaa takaisin verenkiertoon hiusverisuonien läpi kudoksiin solujen väliseen tilaan tihkuva ylimääräinen veriplasman kudosneste, joka ei imeydy takaisin. Imusuonisto myös kerää kudoksissa syntyvät haitalliset aineenvaihduntajätteet ja kuona-aineet kuljettaen ne laskimojärjestelmään ja sitä kautta maksan käsiteltäväksi. Verenkierron ohella se vastaakin kehon toimivasta immuunipuolustuksesta puolustaen elimistöä bakteereilta, viruksilta ja muilta elimistöön kuulumattomilta haitallisilta aineilta. Immuunijärjestelmän toimivuutta imusuonisto pitää yllä kujettamalla imunesteen vähintään yhden imusolmukkeen läpi, jolloin imusolut sitovat ja tuhoavat imunesteessä kiertävät mikrobit ja muut vierasaineet. Imusuonet huolehtivat myös ravintorasvojen imeytymisestä.

Imusuonet alkavat kudoksista hiusverisuonten vierestä umpinaisina kapillaarihaaroina, jotka yhtyvät suuremmiksi imusuoniksi. Ne kulkevat rinnakkain verisuonien kanssa, usein ympäröiden laskimoita pienin imusuonihaaroin. Imusuonet kuljettavat kudosten imunesteet alaraajoista, lantiosta ja suolistosta maitiaisäiliöön (cisterna chyli) ja siitä edelleen suurimpaan imusuonirunkoon rintatiehyeeseen (ductus thoracicus). Rintarangan sisäpuolella kulkevaan rintatiehyeeseen suolilepeen kautta kulkeutuva suoliston imuneste on siihen ohutsuolistosta imeytyvien pitkäketjuisten rasvojen valkoiseksi värjäämää ja siitä syystä sitä kutsutaankin maitiaisnesteeksi. Muuten imuteissä virtaava imuneste on yleensä kirkasta muodostuen pääasiassa vedestä, proteiineistä, rasvahapoista, suoloista, valkosolu- ja mikro-organismeista sekä vierasaineista. Rintatiehyt laskee imunesteet verenkiertoon vasemman sisemmän kaulalaskimon ja solislaskimon kulmasta minne laskee myös imunesteet yläruumiin vasemmalta puolelta. Pään oikeasta puoliskosta, oikeasta käsivarresta ja osasta rintakehää imuneste palaa verenkiertoon oikean imunestetiehyen kautta oikeaan solislaskimoon.

 

 

Imunestejärjestelmä ja verenkiertojärjestelmä ovat toiminnallisessa vuorovaikutussuhteessa keskenään

 

Verenkierto ja imunestekierto ovat kehomme kaksi suurta nestekiertojärjestelmää.Vaikka molemmat järjestelmät on alun perin dokumentoitu jo Hippokraten toimesta (noin 460 – noin 370 eKr.) ja ne jakavat monia toiminnallisia sekä rakenteellisia yhtäläisyyksiä on niiden kohtalo tieteen tieteen ja lääketieteen piirissä ollut hyvin erilainen. Verenkiertoelimistöä on tutkittu laajasti mutta imunestekierto on saanut paljon vähemmän tieteellistä ja lääketieteellistä huomiota eikä sen merkitystä kehon eri mekanismien säätelijänä näin ole ymmärretty.

Imusuonitutkimus on ollut tieteessä vähäistä koska imusuonien kuvantaminen on ollut vaikeaa. Heikosti havaittavien ja läpinäkyvien imusuonien kuvantamiseen on kuitenkin viime aikoina kehitetty uusia tekniikoita ja näiden tekniikoiden ansiosta on imunestekierron ja imusuonien merkitys avautumassa koko laajuudessaan. On avautumassa kokonaan uusia polkuja mm. aivotutkimuksille ja imunestekierron toimintahäiriön roolista kansansairauksien taustalla.

Lähteet ja tutkimuksia:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3312397/

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S153561080200051X

https://pdfs.semanticscholar.org/a8a2/e38ba2814475d49fc2cad7166c027d89832e.pdf